perjantai 19. toukokuuta 2017

Muistamiset päiväkotiin

Lahjaksi annettiin kelluvat kukkakynttilät, jotka ostin Vartsalan vanhasta koulusta

Taas on vuosi siinä pisteessä, että päiväkodissa vietetään kevätjuhlia ja lapsilla kesäloma häämöttää jo muutaman viikon päässä. Tänäkin vuonna halusimme jollain pienellä tavalla muistaa tärkeää työtä tekevää hoitohenkilökuntaa ja siten kiittää kuluneesta vuodesta. Lahjapussiin laitettiin kelluva kukkakynttilä ja oheen askarreltiin pieni kukkakoriste ja lehti, joka toimi samalla korttina.

Kukkakoristeet leikkasin munakennojen keskeltä...

...ja pojat maalasivat ne. 

Korttiin laitettiin teksti:

Jokainen puutarhuri jättää jälkensä 
kasvattamiinsa taimiin. 
Niin myös jokainen tapaamamme 
ihminen antaa palan itsestään 
muistoksi elämäntielle. 
Kiitos tästä kasvukaudesta 
ja hyvää kesää!

En muista, mistä alkujaan olen tekstin napannut, mutta minusta se oli hyvin tähän tilanteeseen sopiva ja koskettava. 

Kukkaset kiinnitettiin paperinarulla lahjapusseihin ja somistettiin puuhelmillä.


Parin viikon päästä on vielä kevätkirkko, jonne menen perinteisesti tirauttamaan muutaman kyyneleen. Haikeaa aikaa tämä loppukevät... <3

8 kommenttia:

  1. Aivan ihanat pussukat!
    Olen varma, että opet arvostavat noin ihanaa omatekemää.<3
    Ja vielä tuo koskettava runo!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Minusta lahjassa pitää olla jotain pientä, jossa näkyy lapsen kädenjälki :)

      Poista
  2. Kyllä on kaunista ja koskettavaa. Tuo runo on niin kauniisti sanailtu että johan tässä kyynel tirahtaa meikäopeltakin 🙂Kaikkein paras on aina joku tuommoinen itse askarreltu juttu. 💕

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Minustakin on kiva antaa itsetehtyä, jossa näkyy lapsen kädenjälki.

      Poista

Pienikin kommentti ilahduttaa!