Meillä ei ole ollut tapana juhlia ystävänpäivää mitenkään kovin ihmeellisesti - eikä niin tehty tänäkään vuonna. Saimme kuitenkin brunssivieraita, joten tuli leivottua vähän teemaan sopivia herkkuja. Ja Isäntä muisti minua rakkaus-ompulla <3 Vink vink omppupuiden omistajat, omppuihin saisi kotikonsteinkin varmaan noita sydämiä tai muita hauskoja kuvioita, kun tekee teippaukset ennen kuin raakileet alkavat saada punaista väriä poskiinsa. Ihanaa ystävänpäivää Sinullekin, lukijani!
sunnuntai 14. helmikuuta 2016
perjantai 12. helmikuuta 2016
Himona hamaan
Tai oikeastaan nämä on kyllä Ikean Pyssla-helmistä tehtyjä, mutta kuitenkin. Viime aikoina ei ole paljon tullut näperreltyä, mutta nämä helmityöt ovat kivan nopeita tehdä ja mallikuvia on Googlen kuvahaku pullollaan. Oikeastaan ostin helmet kohta neljävuotiaalle esikoiselle, mutta hän ei ihan vielä niistä ole hirveästi innostunut. En tiedä vielä, mihin nämä tulevat, mutta jos saan aikaiseksi tarpeeksi monta, voisi ajatella vaikka tämän vuoden joulukortteihin. Jos kerrankin tekisi kortit valmiiksi jo kevätkaudella ja välttäisi jokavuotisen korttipaniikin. Oletko sinä innostunut tekemään jotain hama-helmistä?
Kettumaisen mukavaa alkavaa viikonloppua!
tiistai 2. helmikuuta 2016
MakroTex: Kello
Tällä viikolla Pienen Linnun MakroTex-haasteessa kuvataan kelloja. Harmikseni kadotin oman Japanista tuomani rannekellon parisen vuotta sitten, enkä ole tullut hankkineeksi uutta tilalle. Sellainen olisikin toiveissa valmistujaislahjaksi, vink vink ;) Tähän haasteeseen kuvasin ystäviltäni 30-vuotislahjaksi viime syksynä saamani "biologisen kellon", joka ei kylläkään tikitä. Käyhän kurkkaamassa muita kelloja täällä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)