sunnuntai 29. heinäkuuta 2018

Vaahtokarkkisukat


Ystävänpäiväsukista innostuneena laitoin heti seuraavat tulemaan, tällä kertaa Novitan sukkalehden vaahtokarkkisukat (ohje myös täällä). Lankana käytin Adlibriksen Socki Plussaa, sävynä Mint & Berries. Nämä taitavat mennä pukinkonttiin. Ihanaa, kun saa jotain valmiiksi, vaikka vähän laiskanpuoleista tuo käsitöiden tekeminen on viime aikoina ollutkin. Toivottavasti luvattu sade ja ukkonen saapuu tänään, voisi taas laittaa hyvällä omalla tunnolla puikot heilumaan ;)




torstai 26. heinäkuuta 2018

Miniatyyripuutarha


Tänä kesänä värkkäiltiin meille myös pikkuruista miniatyyri- tai keijukaispuutarhaa metalliseen kukkaruukkuun. Kasvit tuli ostettua vähän hätäisesti, eivätkä ole varsinaisia ulkokasveja, mutta menestynevät näillä lämmöillä hyvin terassillakin. Minipuutarhasta löytyy erilaisia taloja, sieniä, penkkejä ja siilejä. Tilasin myös siltoja, katuvaloja ja portaita, mutta ne jäivät tästä versiosta pois odottamaan seuraavaa... Pikkuinen puutarha on herättänyt ihastusta niin lapsissa kuin aikuisissa, ja sillä saa myös leikkiä. Oletko sinä värkännyt minimaailmaa pihalle?





PS. Alimmassa kuvassa vilahtelee myös uusi perheenjäsenemme, josta lisää myöhemmin! Mukavaa viikonvaihdetta <3

perjantai 20. heinäkuuta 2018

Terassielämää


Heippa pitkästä aikaa! Lomalainen ei ole ehtinyt oikein blogin ääreen, mutta tässä nopeasti kuvapläjäys terassistamme, joka valmistui viime vuonna ja johon tänä vuonna hankimme vähän uutta kalustusta. Toimitusaikojen venyttyä tuskallisen pitkitksi terde-elämästä ollaan päästy nauttimaan vasta nyt heinäkuussa, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan :) 







Mitä sinun heinäkuuhusi kuuluu?