keskiviikko 25. toukokuuta 2016

Kirjahaaste

Ajattelin tässä jo jonkin aikaa sitten tehdä jonkinlaisen postauksen kesälukemisistani, mutta sitten bongasin tällaisen kirjahaasteen Oranssia-blogista, joten mennään tällä sitten. Lukeminen on kuulunut harrastuksiini niin kauan kuin muistan, mutta nykyään se on kovin vähäistä kun sopivaa aikaa kirjaan syventymiselle ei vain tunnu löytyvän. Jos päivällä on hetki aikaa, se menee lähinnä aikakauslehtiä selaillessa. Iltaisin mulla on kuitenkin tapana lukea jotain romaania sängyssä ennen kuin silmät alkavat lurpsua - usein en montaa aukeamaa pääse eteenpäin, joten vuodessa ei kovin montaa kirjaa tule luettua.


Kirja, jota luen juuri nyt

Tällä hetkellä kahlaan Harper Leen klassikkoa Kuin surmaisi satakielen, ja seuraavana jonossa yöpöydällä on saman kirjailijan teos Kaikki taivaan linnut. Molemmat sain joululahjaksi. Näitä ennen luin Katja Ketun kätilön, koska halusin tutustua kirjaan ennen elokuvan näkemistä.


Kirja, josta pidin lapsena

Tykkäsin lapsena Camilla Mickwitzin kirjoista (esim. Jason-sarja, ...ja sinusta tulee pelle), joita olen yrittänyt haalia lapsille, mutta yllättävän vaikeasti ovat saatavissa. Lisäksi pidin Janoschin Panama-sarjasta sekä Nordqvistin Viirusta ja Pesosesta. Ala-asteella suosikkeja olivat Nummelan ponitalli -kirjat, Neiti Etsivät, Tiina-kirjat ja Tuija Lehtisen Mirkka-sarja. Teininä aloin lukea aikuisten romskuja, joista suosikkeja olivat aikoinaan Mary Higgins Clarkin ja Sidney Sheldonin jännärit.


Kirja, joka jäi kesken

Aloin lukioikäisenä kerätä kirjahyllyyni Suomen ja maailmankirjallisuuden klassikoita, joista useimmat olen lukenutkin Sinuhesta Sotaromaaniin ja Pohjantähti-trilogiaan. Keskenjääneistä tulee ekana mieleen pari venäläistä klassikkoa, Tolstoin Anna Karenina ja Dostojevskin Rikos ja rangaistus. Ehkä palaan noihin vielä joskus. Epäilen, että keskenjääneiden joukkoon saattaisi päätyä myös joulupukilta saamani Volter Kilven Alastalon salissa, vaikka se pitäisi ihan synnyinkunnan vuoksi lukea - aika näyttää, miten käy...


Kirja, joka teki vaikutuksen

Niitäkin on monia. Ehkä viimeisimpänä tulee mieleen Anni Blomqvistin Myrskyluoto-sarja, joka kolahti tällaiseen saariston lapseen ja meni tunteisiin, varsinkin kun taisin lukea sitä Omppuposken juuri synnyttyä. Myös Stephen Kingin Vihreä maili -järkäleen ahmin aikoinaan muutamassa päivässä, se oli kirjana todella hyvä. Vaikutuksen omalla tavallaan teki myös Sami Minkkisen Havaintoja parisuhteesta -blogi, josta kootut kirjoitukset mulla on nyt kirjana (jota tosin en ole vielä ehtinyt lukea). Ja tottakai välillä pitää lukea jotain kevyttä: chick lit -kirjoista erityisen viihdyttävinä ovat jääneet mieleen Helen Fieldingin, Jennifer Weinerin, Sophie Kinsellan ja Lisa Jewellin hauskat hömppäromaanit.


Kirja, johon palaan uudelleen

Olen lukijana sellainen, että harvemmin palaan lukemiini kirjoihin uudelleen, poikkeuksena ehkäpä harrastekirjat (leivonta-, käsityö- ja puutarhakirjat), joita selaan usein. Tällä hetkellä eniten tulee kuitenkin palailtua lastenkirjoihin, osa niistä kun on jäänyt lasten suosikeiksi ylitse muiden. Tällaisia kotona löytyviä suosikkeja ovat mm. Kristiina Louhen Tomppa ja Aino-kirjat, jotka viehättävät arkisilla tarinoilla ja pehmeillä kuvituksilla sekä Tammen kultainen juhlakirja, jonka sadut kiinnostavat lapsia kerta toisensa jälkeen, vaikka osa niistä on omasta mielestäni vähintäänkin sekopäisiä (esim. Maalarikissat).

Haastan mukaan seuraavat blogit: Sarin kotona, Sadunhohteinen, Markanpilkkuja ja Kieltenopen kotiblogi. Ja muutkin innokkaat ovat toki tervetulleita osallistumaan haasteeseen, vaihdetaan ihmeessä lukukokemuksiamme :)

10 kommenttia:

  1. Kiitos haasteesta ! Oma postauksesi on mitä mielenkiintoisin,
    tulen paremmin lukemaan huomenna ja katson jos ehdin
    itsekin saada jotain aikaan lähipäivinä. Nyt just poistumassa
    tältä päivältä takavasemmalle :) Tsau !

    VastaaPoista
  2. Ihania kuvia olet napsinut kirjoista. Itsekin harrastan paljon lukemista. Nyt yritän kesäksi keksiä jonkun mielenkiintoisen kirjan mitä lomalla sitten lukea.

    Ai niin. Sinä muutan voitit blogissani olleen arvonnan. Laitahan minulle sähköpostissa (noksuko@gmail.com) osoitteesi niin laitan sulle paketin matkaan.
    Onnea voittajalle. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lähde toki sinäkin mukaan haasteeseen! Voi kun kivaa, että arpaonni suosi, laitan sähköpostia :)

      Poista
  3. Mähän en kirjoja juurikaan lue, mutta tähän haasteeseen pystyn ja haluan ottaa osaa. Kiitos! :D

    VastaaPoista
  4. Kiitos haasteesta, otetaan vastaan!! Vastaamisessa saattaa kulua tovi arjen hektisyyden vuoksi, mutta laitetaan hautumaan :)... Ihanaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  5. Vastasin kirjahaasteeseen. Ei siitä tullut läheskään noin ajatuksella koostettu kuin sinun hienosta tekstistäsi, mutta oli se silti hauska tehdä :)

    VastaaPoista

Pienikin kommentti ilahduttaa!