sunnuntai 1. toukokuuta 2016

Helpompi vappu

Tänä vuonna vietimme vappua aika pienen kaavan mukaan, pienellä porukalla ja helpoilla tarjottavilla. Vaikka tykkäänkin ihan älyttömästi juhlien suunnittelusta ja järjestelystä, niin nyt kun laskettuun aikaan on enää reilu kuukausi, täytyy jo hieman himmailla ja kuunnella omaa jaksamista. Helppoudestaan huolimatta tarjoilut kelpasivat hyvin niin lapsille kuin aikuisille, lukuunottamatta simaa, joka lasten mielestä maistuu "ärsyttävälle", kuten kaikki muutkin hiilihapolliset juomat ;)

Sima laitettiin alulle jo viikko sitten, joten vapuksi saatiin siitä hyvät maistiaiset.
Kaivoimme esille pitkästä aikaa voileipägrillin. Simppelit cheddar-kinkku-tomaattitoastit maistuivat kaikille.
Salaatti oli tällä kertaa sorminaposteltavien muodossa.
Sadunhohteinen-blogin innoittamana tilasin donitsipellit, ja munkkien sijasta herkuttelimme erittäin helppotekoisilla donitseilla. Eivät nämäkään hassumpia vappusyömisiä olleet. Suosittelen, jos kuuman öljyn kanssa lotraaminen ei innosta!
Kahvipöydän kruununa oli tänä vuonna Kinuskikissan Mississippi Caramel Cake, jonka tosin tein ilman serpenttiinikoristeita.
Huomenna olisi edessä paluu arkeen, mikä omalla kohdallani tarkoittaa odotettua äitiysloman alkamista. Hauskaa alkavaa viikkoa! Ja lämpimästi tervetuloa uudet lukijani <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Pienikin kommentti ilahduttaa!