maanantai 15. lokakuuta 2018

Hetkiä luonnon kauneudessa / Helen Ahpornsiri


Mikä: Hetkiä luonnon kauneudessa (Helen Ahpornsiri, Tuuma-kustannus 2018)

Mitä: Pitelen käsissäni vähän tavanomaisesta poikkeavaa luontokirjaa. Asiasisällöltään kirja on jaoteltu vuodenaikojen mukaan neljään päälukuun, joissa kussakin käydään läpi keskeisiä kyseiseen vuodenaikaan liittyviä luonnontapahtumia. Esimerkiksi Kevät-luvusta löytyy asiaa mm. perhosten elämänkaaresta munasta aikuiseksi, sammakoiden elämästä lammella, lintujen pesänrakennuksesta ja puiden heräämisestä, ja Syksy-luvussa puhutaan mm. lintujen muutosta, ruskasta ja sienten ilmestymisestä. Keskeisistä vuodenkiertoon liittyvistä tapahtumista kerrotaan lyhyesti ja selkeästi, joten kirjaa voi lueskella hyvin koko perheen voimin. Mikä tekee kirjasta vähän erilaisen luontokirjan, on sen kuvitus. Kaikki kuvat on nimittäin koottu prässätyistä kasveista ja niiden osista; lehdistä, kukista, varsista ja siemenistä, käyttämättä pisaraakaan maalia. Kuvat ovatkin yksityiskohtaisuudessaan lumoavan kauniita, ja kerta toisensa jälkeen niistä löytyy jotain uutta, jota ei heti tullut panneeksi merkille. Kuvat ovat toinen toistaan taidokkaampia ja niihin on hienosti saatu vangittua eri vuodenaikojen värit. Tekijältä-osiossa kuvataan lyhyesti tekniikkaa kuvien taustalla. Helen Ahpornsirin omalta Youtube-kanavalta sen sijaan voi seurata yksityiskohtaisempia videoita kuvien valmistuksesta. Tämänkaltainen kuvitus vaikuttaa olevan ihan oma taiteenlajinsa, jota voisi olla vaikea ottaa haltuun tuosta vain. Kokeilemaan se kuitenkin inspiroi! Uskon lisäksi, että teos auttaa huomioimaan luonnonkauneutta ihan luonnossa liikkuessakin. Ainakin oma silmä on teoksen lehteilyn jälkeen herkistynyt ihan eri tavalla huomaamaan pienet yksityiskohdat monimuotoisessa luonnossamme.

Kenelle: Luontotaiteen ystävälle, luontoihmiselle, askartelijalle, lapselle tai lapsiperheelle





*Arvostelukappale teoksesta saatu Tuuma-kustannukselta

4 kommenttia:

  1. Voi ihana!Ja mikä neronleimaus!Tuo on pakko nähdä!
    Ollut varmasti kova työ koota noita upeita kuvia, jos värejä ei ole käytetty lainkaan.Jo kuivausprosessi on ollut työläs, jotta värit ovat säilyneet kirkkaina, huh huh...
    Kiitos esittelystä! <3

    VastaaPoista
  2. No on ollut erilainen tapa tehdä kirja. Huikeaa. Kiitos sinulle tästä postauksesta .

    VastaaPoista

Pienikin kommentti ilahduttaa!