maanantai 30. marraskuuta 2015

Tuplasynttärit!

Meillä juhlittiin menneenä lauantaina tuplasynttäreitä, kun viikon sisään kuopus täytti kaksi vuotta ja minä vähän enemmän, pyöreät 30v. Samalla juhlittiin myös pienesti pikkujouluja; oltiin koristeltu kotia jo vähän joulutunnelmaan ja kaikki lapset saivat pienet paketit pikkujoulukuusen alta. Juhlat onnistuivat hyvin ja kaikilla tuntui olevan kivaa, ja meitä muistettiin ihanilla lahjoilla. Kiitokset osallistujille :) Kuvapläjäys puhukoon puolestaan!

Suolaisesta pöydästä löytyi kana-pastasalaattia, melonisalaattia, kasvispiirakkaa, kinkku-aurakierteitä, lihapullia ja patonkia.
Kasvispiirakka oli aika veikeän näköinen, ja makuakin siinä oli täytteeseen tulleiden erilaisten, voimakkaiden juustojen ansiosta. Ohje kuukaudentakaisesta Kotivinkistä.

Kaksivuotiaan kakun toteutin Kinuskikissan Huurteisen syyskakun ohjeella, mutta mantelimassan korvasin suklaanmakuisella sokerimassalla, joka sopi kakkuun erityisen hyvin. Myös koristelun tein vähän erilailla, omppujen tilalla kesällä pakastettuja kirsikoita.
Minun kakkuni oli kermaruusukakku, jonka täytteeseen ruusuvesi toi ihanan aromin.
Lahjaksi sain ihania kukkia...
...uuden polkupyörän...
...ja kauniin "biologisen kellon", joka ei tosin tikitä :)
No tuntuuko elämä nyt erilaiselta, kun olen hypännyt uudelle vuosikymmenelle? Eipä oikeastaan... Suurimmat mullistukset ovat jo tapahtuneet jälkikasvun myötä. Mutta tästä on hyvä jatkaa eteenpäin! Ja lisäksi olen supertyytyväinen, että koti tuli jo aika lailla siivottua joulukuntoon juhlavalmisteluiden yhteydessä. Nyt voinkin sitten keskittyä joululahjojen viimeistelyyn, leipomiseen ja joulufiilistelyyn, joita voit seurata huomenna alkavassa blogijoulukalenterissa. Jep, päätin nyt kuitenkin ottaa tänäkin vuonna haasteen vastaan, tervetuloa mukaan!


2 kommenttia:

  1. Onnea näin jälkikäteen teille molemmille :)
    Ihania herkkuja on ollut tarjolla - nuo kakut ovat hurmaavia! Ja oletpas tosi kivat lahjat saanut :) Kyllä kelpaa keväällä uudella fillarilla huristella!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pia! Tällä kertaa tarjoilut, jopa täytekakut, onnistuivat tosi hyvin, vaikka itse sanonkin. Lahjoista pidin myös ja oikeastaan fillari oli siinä mielessä meille molemmille, että siihen kuului vielä lastenistuin, jolla pääsen kuopusta kuskaamaan :)

      Poista

Pienikin kommentti ilahduttaa!