Täällä odotetaan jo kovasti kevään etenemistä ja pihatyöt on saatu vauhdikkaasti alkuun. Talomme on metsäisellä tontilla, korkeiden mäntyjen ympäröimä ja maaperä on lähinnä hiekkaa, ketunmultaa ja kiveä, takapihalla kalliota. Emme ole halunneet / voineet investoida pihaan suuria summia, joten sitä on tässä joka vuosi laitettu omin käsin, ideoin ja pienellä budjetilla kuntoon, yksi nurkka silloin, toinen tällöin. Tuleva kesä on viides täällä asuttu, ja istutusalueita on muodostunut pihalle ihan mukavasti. Tänä vuonna kyhätään muutamaa uutta aluetta talon etupuolelle. Napsin kuvia tämänvuotisesta työmaastamme ja vanhoista istutusalueista - toivottavasti kesällä saan laittaa vähän vihreämpää kuvamateriaalia samoista alueista :) Tällä tontilla kivi on kyllä kirjaimellisesti vaihtanut paikkaa: murkuloita on siirretty milloin kaivurilla tai traktorilla, mutta suurin osa ihan käsipelillä ja kottikärryllä. Myöskin rautakangella niitä on nostettu maasta varmaan lähemmäs sata. Huh huh, joku vois pitää hulluna mutta me ollaan ulkoilmaihmisiä ja tykätään touhuta pihalla. Samalla hoituu kätevästi lasten ulkoilut ja oma hyötyliikunta.
Ekana kesänä suurimmat ponnistukset vei talon ulkomaalaus, mutta syksyllä istutettiin vähän mammaltani saatuja sipuleita tuohon ison kiven edustalle. Seuraavana kesänä niiden ympärille muodostui kivetty kukkapenkki. Takana näkyy seuraavana kesänä toteutettu laajennusosa.
Kolmantena kesänä huomion ja voimat vei autotallin rakennus, joten pihaa täydennettiin vain pikkuisilla yksityiskohdilla, josta tässä yksi esimerkki. Lisäksi rakennettiin pieni hyötypuutarha, jonka hoito tosin jäi huonolle tolalle. Tänä kesänä siitä muokataan marjatarha.
Seuraavana kesänä tehtiin tämä ankkuripenkki...
...ja takapihalle myös pieni viheralue. Kuvassa näkyvät pensaat ovat tyrniä, joka on nyt lähtenyt mukavasti leviämään.
Tämän vuoden hommana on toteuttaa kuvassa näkyvä istutusalue, johon on nyt laitettu vuorimäntyä ja laakakatajaa. Tarkoitus olisi laittaa päälle vielä kuorikate, jotta säästyn rikkaruohojen nyppimiseltä edes jossain kohtaa pihaa...
Lisäksi pihan sisääntulon yhteyteen kyhäillään tällaista kerrostettua istutusaluetta. Mitäköhän siihen istuttaisi?
Ooh, hienoja kukkapenkkejä! Tykkään kivikkoisesta reunasta ja metsäisä tontti olisi ihana!
VastaaPoistaSinulle on haaste Tipulassa!
Kiitos:) Täällä korkeiden mäntyjen syleilyssä on kyllä kotoisa olo, vaikka pihassa vielä riittääkin puurtamista - se on varmaankin projekti, joka ei koskaan tule valmiiksi... Kiitos haasteesta, otan sen vastaan :)
VastaaPoistaIhastuttava kivipuutarha metsässä, kovan työn olette tehneet! Uusi lukija ilmoittautuu :)
VastaaPoistaKiitos Tarja, kiva kun jäit lukemaan :)
Poista