sunnuntai 17. marraskuuta 2019

Oman elämän ekotekoja


Ilmastoasiat ovat olleet paljon pinnalla viime aikoina, ja ilmastoahdistus on hiipinyt omaankin mieleen. Vaikka aikaisemminkin olen kokenut toimivani ympäristöä huomioiden, halusin tänä syksynä tehdä vähän vielä enemmän. Tässä minun ekoteko-listani:

1) Lajittelu
Taisin jo keväällä kirjoittaa, että olen alkanut lajitella nyt myös muovit erilleen. Sen lisäksi tietty kartonki, paperi, lasi, metalli, palautuspullot ja -tölkit, lääkkeet ja patterit tulee lajiteltua. Olen ollut hämmästynyt, miten paljon muoviroskaa kertyykin, kun sen kerää erilleen. Meillä täällä "maalla" on verrattain pitkät välimatkat kierrätyspisteille, mutta muovi on onneksi kevyttä, joten kassillinen sitä kulkee "käsilaukkuna" pidemmänkin matkan lenkin yhteydessä. Pahvit ja muut pitääkin sitten viedä autolla. Muovipusseja koetan ostaa mahdollisimman vähän, mutta kauppakassipalvelua käyttäessä niitä tulee kotiin huomaamatta tosi runsaasti. Kun asioin itse kaupassa, tulee kestokassi melkein aina muistettua ottaa mukaan.


2) Kompostointi
Edelliseen kohtaan liittyen, aloimme elokuussa lajitella myös biojätteen, jolle ei ole lähistöllämme omaa keräysastiaansa. Hankimme yhdessä naapurissa asuvien appivanhempien kanssa oman pikakompostorin, josta haaveilin jo keväällä. Siihen on tarkoitus kompostoida biojätteet ja saada niistä multaa oman pihan kukkapuskien juureen. Olen innoissani, toistaiseksi kompostori on pelittänyt hyvin ja biojätteen kerääminen sujunut vaivatta!


3) Enemmän kasvisruokapäiviä
Tavoitteena on syksyn mittaan ujuttaa arkiruokiimme enemmän kasviksia, ja kokonaisia kasvisruokapäiviä. Pitäisikin koota jokin hyvä lista koko perheelle maistuvista kasvisruoista. Keho, kukkaro ja ympäristö kiittävät. Juusto on suurimpia paheitani nykyään, joten koetan jättää sitäkin vähän vähemmälle. Prosessoitu liha voisi myös lähteä jääkaapistamme lätkimään, jollei nyt ihan kokonaan, niin ainakin melkein. Pyrimme käyttämään lisäksi mahdollisimman paljon kotimaisia tuotteita sekä pitämään ruokahävikin minimissään.

4) Ostolakko
Käytin viime kesälomastani huomattavan tuntimäärän kotimme siivoamiseen. Tuli järjesteltyä esim. pari sellaista walk in -komeroa, joihin ei ole päässyt kävelemään sisään ainakaan viimeiseen vuoteen. Yläkerran yhdestä vaatehuoneesta löytyi myös vanha kissanpissa (häpeällistä, tunnustan...), kestokassista johon olin varastoinut vanhoja laukkujani. Miten vapauttavaa olikaan heittää koko kassillinen menemään, kun eihän sitä hajua olisi millään saanut pois. Alkukesästä myin myös kirpparilla huomattavan määrän omia vaatteitani. Tämä komeroiden ja kaappien läpikäynti sai ajattelemaan, että mitä jos pitäisinkin vähän aikaa ostolakkoa, jonka kohteena olisi ainakin omat vaatteet, asusteet ja meikit. Päätin elokuusta alkaen pidättäytyä ostamasta näitä enää tämän vuoden puolella, ja täytyy sanoa että yllättävän helppoa on ollut. Aloitan maltillisella puolen vuoden aikamääreellä, mutta katsotaan, jatkanko pidempäänkin. Kävin äidin kanssa jo jouluostoksillakin, ja miten vapauttavaa oli, kun voitiin kävellä kaikkien naistenvaateliikkeiden ohi alekylteistä huolimatta (sain äitinikin houkuteltua mukaan ostolakkoon). Muita perheenjäseniä lakko ei ole varsinaisesti koskenut, lapsille kun varmasti täytyy joitakin vaatteita tai varusteita ostaa pitkin syksyä ja talveakin. Samaten joitakin kodin hankintoja on täytynyt tehdä, kuten meille uusi petauspatja. Ylipäätään koetan aiempaa enemmän miettiä nimenomaan tarpeeseen hankkimista ja välttää turhia impulsiivisia mielitekoja.

Ostolakon aikana on täytynyt myllätä vaatekaappeja. Tämä mummini parikymmentä vuotta sitten neuloma villapaita löytyi äidin kaapista, ja onkin ollut päälläni jo useasti tänä syksynä.

5) Ei mainoksia eikä ilmaisjakelulehtiä, kiitos
Tämä teksti seisoo nyt postilaatikon kyljessä, tukeakseen kohtaa 4 ja vähentääkseen tarvetta kohdalle 1. Saavat jäädä jatkossa Postiset ja muut turhakkeet kantamatta edestakaisin sisälle ja ulos. Ikävä tulee lähinnä Hesen kuponkeja ;) Loputkin laskut pitäisi lisäksi muuttaa e-laskuiksi.

Ehkä uutena juttuna voisi lapsiakin koettaa herätellä ajattelemaan, etteivät lelut ja muut tavarat tuo onnea. Enemmän yhteistä tekemistä ja elämyksiä, olkoon se vielä ylimääräinen tavoite tähän syksyyn ja tulevaan vuoteen.

Helpotusta Pokemon-fanitukseen: tänä viikonloppuna hahmoja muovailtiin suolataikinasta.
Millaisia ekotekoja sinä olet tehnyt tai harkinnut tekeväsi?

6 kommenttia:

  1. Ajankohtainen blogipostaus! Minun ekotekojani ovat lajittelu, kierrätys, kompostointi ja ruokahävikin pienentäminen. "Paras roska on roska, jota ei koskaan syntynytkään" - pyrin ostamaan vain oikeaan tarpeeseen. Heräte shoppailuja tulee kyllä välillä tehtyä... Ihania Pokemon-hahmoja! Hyvää alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Hyvin samanlaisia ekotekoja sinullakin, ja ihan totta tuo juttu roskasta. Mukavaa uutta viikkoa!

      Poista
  2. Huomasin,että meillä on paljon yhtäläisyyksiä näissä ekoteoissamme.Hyvin pitkälti ihan samoja.Itsenikin yllätti muovin määrä kun rupesin vuosi sitten senkin lajittelemaan.Olen myös huomannut,etten ole himoinnut ollenkaan kaupoissa kiertelemistä enää vuosiin.Aivoni ovat omineet kirppikset paikoiksi,josta löydän kyllä tarvitsemani.
    Annan sinulle vinkin mahtavasta leivänpäällisherkusta,millä korvata välillä kinkkuja ja juustoja.😊 Paras ekotekona olisi tietty kasvattaa munakoisot itse Suomessa,but anyway:
    Paista munakoisoviipaleet(0,5-1cm)pehmeiksi öljyssä kummaltakin puolelta,imeytä viipaleet talouspaperilla.Sekoita tiristettyä valkosipulia,hunajaa,balsamicoa,suolaa oman maun mukaan kupissa.Peitä viipaleilla lautasen pohja,levitä niille mausteseosta,lado uusi kerros jne.Anna maustua jääkaapissa päivä ja nams kuin leikkeleet,vaikka ruisleivän päälle!😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä, kuulostaapa herkulliselta "leikkeleeltä" :)

      Poista
  3. Aikamoisia ekotekoja :) Kyllä täälläkin kierrätetään. Muovin keräyspistettä meillä ei ole hyötypisteissä, mutta kerään muovit erilliseen astiaan ja vien ne sitten isompaan keräyspisteeseen enkä enää laita muoveja energiajätteeseen. Olen myös alkanut käyttää kestokassia enenevässä määrin. Hieno villapaita ja upeat askartelut. Askartelu lasten kanssa on parasta :) Mukavaa marraskuuta <3

    VastaaPoista

Pienikin kommentti ilahduttaa!