lauantai 29. heinäkuuta 2017

Heinäkuu omalla pihalla


Kuunliljat kukkivat kohta!

Suhteellisen kylmä heinäkuu on pitänyt pihan vehreänä. Kävin eilen napsimassa muutaman kuvan heinäkuisesta pihastamme sateen jälkeen, ne puhukoot puolestaan! 

Vehreältä näyttää kivikkopenkki verrattuna toukokuisiin kuviin


MArjatuomipihlaja eli saskatoon marjoo tänä vuonna ensimmäistä kertaa, istutuksesta tulee nyt kuluneeksi pari vuotta. Marjojen pitäisi olla mustikanmakuisia - mitäköhän niistä tekisi?

Ehtivätköhän kehäkukkarivit enää puhjeta kukkaan tänä kesänä?

Krassitkin ovat vielä kovin pieniä ja hentoisia - minä kun toivoisin, että ne kiipeäisivät tuohon taustalla näkyvään puiseen kaareen. Suunnittelin täksi kesäksi miniatyyripuutarhaa, jota varten tuon tuolinkin ostin. Muutoin taitaa toteutus kyllä jäädä ensi kesään...

Hyötypuutarhasta on odotettavissa jonkin verran puna- ja mustaherukkaa, vadelmaa ja tyrniä. 

Nämä kellot ovat tämän kesän istutuksia.

Maksaruohot ja mehikasvit kuuluvat suosikkeihini - leviävät hyvin maanpeittokasveiksi ja sietävät kuivuutta :)

Yksi kivikkopenkeistä, joka on tänä kesänä käynyt läpi pienen kasvojenkohotuksen.

Mehitähti komeine kukintoineen.

Mukavaa heinäkuun viimeistä viikonloppua!

10 kommenttia:

  1. Ihanalta näyttää♥ Niin kaunista ja viihtyisää. Voisikohan noita marjatuomipihlajan marjoja keittää mehuksi...mustikalle maistuva mehu voisi olla herkkua:))Toivotaan että vielä tulisi lämpöisiä kauniita ilmoja ja kesä jatkuisi! Mukavaa sunnuntaita sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Hyvä ajatus, mehua voisi tosiaan kokeilla. Joskus olen maistanut myös saskatoon-hyytelöä, ei hullumpaa sekään. Minäkin toivon pitkää ja lämmintä syksyä, että ehtisi vielä nautiskella pihajutuista. Hauskaa sunnuntaita sinullekin <3

      Poista
  2. Hienonnäköistä! Meillä alkoi vihdosta viimein ukonkellot ja alpit kukkia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu! Tosiaan vähän myöhässä kaikki tänä kesänä...

      Poista
  3. Kovasti kivan näköistä ! 💚 Tunnen inspiroituvani. Minipuutarha kuulosta eri hauskalta. Mehikasveja meilläkin on pihassa, ja kiviä siellä täällä... Ehkäpä yritän väsätä niistä jotain mukavaa 🙂Kyllä nuo kehäkukat varmaan vielä ehtivät. Ne kukkivat vielä aika myöhään syksylläkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Rita ja kiva jos kuvani inspiroivat :) Toivotaan lämmintä syksyä, niin kehäkukat ja auringonkukatkin ehtisivät kukkaan!

      Poista
  4. Voi, mikä runsas ihana kivikkopuutarha! <3
    Luulen, että krassit kerkeävät ihan hyvin.Minullakin röyhähtivät ihan vajaassa viikossa täyteen kukoistukseensa.Jollei sitten kirva tee tuhojaan, toivotaan, ettei löydä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Luontoäiti on ainakin tänään pitänyt huolta kastelusta, joten toivottavasti ihana vehreys jatkuu ja krassit ehtivät kiivetä portinpieliin :)

      Poista

Pienikin kommentti ilahduttaa!