perjantai 30. tammikuuta 2015

Lumikissa :)

Viime viikonlopun suojakelit mahdollistivat lumella leikittelyn, johon kerrankin ehdittiin koko perhe osallistua. Lumen kanssa näpertelystä tulikin yllätteän enemmän aikuisten hommia, kun ruvettiin veistelemään lumikissaa meidän elävän mallin mukaan. Tuuheat viikset ovat tosin Tähtisilmän itse keräämät ja asentamat :)





Tigranin adoptiosta tulee nyt kaksi vuotta. Vanhalla kissalla on ollut totuttelemista lapsiperheen elämänmenoon, varsinkin Omppuposken syntymän jälkeen. Yli-innokkaita silittäjiä ja paijaajia kun on nyt kaksin kappalein. On kuitenkin ollut hauska huomata, kun alkuun varovaisesta ja pelokkaasta kisusta on tullut niinkin rohkea, että se tulee silitettäväksi ja hyväntahtoisesti puskee lapsia. Tähtisilmä on ottanut tehtäväkseen huolehtia, että Tigran saa joka päivä kisunkarkkinsa, mutta ei liikaa ettei tule maha kipeäksi. Joskus lasten hyvänyönsuukot ovat tosin sille liikaa, varsinkin säestettynä nuorimmaisen ilonkiljahduksilla, ja se lähtee nukkumapaikaltaan käpälämäkeen ;) 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Pienikin kommentti ilahduttaa!