sunnuntai 21. maaliskuuta 2021

Karkelot

 
Viime aikoina on ollut blogin puolella hiljaista, mutta arki sen sijaan on ollut kiireistä töiden, opiskelun ja perheen ristiaallokossa. Puikoilta tippuivat nämä Karkelo-sukat, joiden ohje löytyy Pirjo Iivosen Jämälankasukat-kirjasta. Hämärissä olosuhteissa napsaistut kuvat eivät oikein tee niille oikeutta. Malli oli mukavan helppo ja nopea toteuttaa, lankana Seiskaveikka ja Adlibriksen Socki. 

Kuluneella viikolla tuli myös vuosi täyteen etätöitä; konttorilla on tullut käytyä ihan vain muutamia kertoja jotakin hakemassa tai tulostamassa. Enpä silloin viime keväänä arvannut, että tämä etätyöjakso venahtaisi näihin mittoihin, eikä loppua näy vieläkään. Vaikka kaikki on sujunut yllättävän hyvin, alkaa moni juttu jo tympiäkin. Isommissa kaupoissa ja ravintolassa kävin viimeksi viime kesänä, sen jälkeen visusti kotona kauppakassipalveluja hyödyntäen. Onneksi alkava kevät (ja kesä, jonka aikana toivottavasti rokotus) toimii valona tunnelin päässä. Aurinkoista viikoa!


It's been quite quiet in the blog, since work, studying, kids, and the house have kept me busy. However, I managed to finish these Karkelo-socks lately. The pattern looks more complicated than it actually was, and my darkish pictures aren't the best. This week a year has gone since I started working at home, due to covid-19 restrictions. Although everything has gone better than I imagined, I'm really starting to miss the 'old normal'. Luckily the spring is ahead (and hopefully during the summer, I'll get vaccinated). Have a sunny week!

15 kommenttia:

  1. wow such nice pair of long socks!I also want to do socks like this

    Happy the ones who walk with these:))

    I wish you a happy weekendsunday!

    VastaaPoista
  2. Enpä ole ennen nähnyt tuollaisia sukkia, upeat!

    Etätyössä on omat hyvät puolensa, mutta paljon jää puuttumaan kun on pelkästään kotona. Minulla on onneksi opiskelijoitteni kanssa lähipäiviäkin. Olisipa ihanaa päästä kesällä pikkuhiljaa lipumaan normaalia kohti.

    VastaaPoista
  3. Sä oot kyllä taitava. Ihanat sukat. 😍 Huh huh, on ollut kyllä erikoinen vuosi! Kovasti kyllä kaipaisi jo normaalia elämää ja turvallisuuden tunnetta. ❤️ Kotona ei onneksi kyllä aika käy pitkäksi ja hip hei kohta on kevät. ❤️

    VastaaPoista
  4. Oi miten kauniit sukat tykkään 🤗❤
    Jotain sukkia olen minäkin tikutellut vielä ennenkuin kevät työt kunnolla alkaa.

    VastaaPoista
  5. Hienot sukat tippuivat taas osaavilta puikoiltasi!😍
    Olen itse asennoitunut ensi syksyn ja talven kolmanteen aaltoon koronaa,vaikka hiukan kauhistuttaakin pelkkä ajatus.Espanjantauti silloiseen maailmanaikaan kesti kaksi vuotta,eiköhän tämäkin sen kestä.Vuoden päästä keväällä kaikki(toivottavasti suurin osa ottaa)jo rokotettu ja toivo koronattomasta elämästä alkaa?
    Onneksi tulossa kesä,ehkä-jos ei sulkuja tule,pääsen minäkin maalle mökkierakoksi.😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Kesän tulo lohduttaa, en muista milloin olisin näin paljon odottanut tulevaa kesää (ja lomaa)! Onneksi koronaluvutkin ovat lähteneet laskuun, ehkä se tästä vielä:)

      Poista
  6. Silmissä vilkkuu kivasti raidat ja ruudut :) Jalassa sukista saa paremman näkymän.

    VastaaPoista

Pienikin kommentti ilahduttaa!