sunnuntai 1. marraskuuta 2020

Halloweenin viettoa

 
Meillä on eilen vietetty aika poikkeuksellista Halloweeniä. Näin koronavuotena olimme ihan vain oman perheen kesken, kun yleensä juhlijoita on ollut parisenkymmentä. Ihan mukavasti ja stressittömästi sujui näinkin :) Söimme perinteisiä Halloween-herkkuja, lasten toiveesta nakkimuumioita ja dippivihanneksia, ja lisäksi tein uuniperunoita savuporotäytteellä. Jälkkäriksi tuplasuklaakakku, jonka koristelin sokerimassasta muotoilemallani möröllä ja männynoksista tehdyillä minikuusilla, jotka sokeroin "lumisiksi". 


 
Pakohuoneista innostuneena olen jo monesti miettinyt, että olisi kiva toteuttaa vastaavaa kotioloissa, jos hankkisi erilaisia numerolukkoja yms. sopivaa rekvisiittaa. Tänä vuonna mentiin kuitenkin niillä materiaaleilla, joita löytyi kotoa. Osa ideoista löytyi Pinterestin kautta. Lapset saivat siis tiiminä ratkaista vihjeitä, jotka ohjasivat vähitellen karkkiaarteen luo. Kuvissa vihjeradan tarkempi kulku :)

Ensimmäinen vihje oli kirjelappu, joka löytyi eteisen lattialta. Salakirjoituksen ratkaisemalla selvisi seuraavan vihjeen paikka.

Leikkiuunista löytyi palapelin pohja ja palaset, jotka kokoamalla selvisi seuraavan vihjeen paikka. Olen joskus ostanut noita palapelipohjia Tigerista, ja nyt yksi pääsi vihdoin käyttöön. Kuvassa siis saappaat, jotka ohjasivat lapset eteiseen kurkistelemaan saappaiden sisään.



Yhdestä saappaasta löytyikin sitten nippu jäätelötikkuja, jotka tarkemman tarkastelun myötä paljastuivat nekin eräänlaiseksi palapeliksi. Tikuista muodostui kuva ja sana "kylpyhuone", joka ohjasi lapset seuraavan vihjeen äärellä.

 
Kylppärin lattialla oli valkoinen paperi, vesiväripaletti, pensseli ja vesikippo. Vähän aikaa mietittyään kolmikko hoksasi ruveta maalaamaan valkoista paperia, josta paljastuikin seuraava vihje: "paikka jossa istutaan paljon".

 
Seuraavaksi lapset ryntäsivät katselemaan keittiön tuoleille, mutta siirtyivät sitten nopeasti olkkarin puolelle. Sohvatyynyjen takaa paljastuikin legoista tehty koodi koodiavaimineen, joka ohjasi lapset aarteen kätköpaikalle.

 
Pesukoneesta sitten löytyivät nämä makeat aarteet :)

 
Tällaista meillä tänä vuonna, mitenkäs sinun Halloweenin tai pyhäinpäivän viettosi sujui?

***

Happy Halloween! Due to covid-19, we had a bit exceptional Halloween this year. Usually we have  almost twenty guests with us, but this time it was just the five of us. It was actually quite nice, and not that stressful :) We ate some Halloween style food, such as mummies made out of frankfurters and puff pastry and vegetables with dipping sauces. And of course, a double-chocolate cake with the Groke on top of it for the dessert. The kids loved especially the "escape room style" puzzles and mysteries that they needed to solve in order to found a candy treasure. How was your Halloween?

12 kommenttia:

  1. So nice you did Haloween!Ilike that double-chocolate cake with the Groke on top

    Must be very nice for the children.Not so many quest but so much more fun

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank Anita! The kids really loved when we had time to concentrate on them <3

      Poista
  2. Hauska mysteeri siellä! Ite oon joskus leirikäyttöön tehnyt vähän samantyyppisen radan/pelin. Nää on hauskoja. Ja voi että on ollut taas tarjoilut kohdillaan, näyttää herkulliselta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, nämä ovat hauskoja eivätkä välttämättä vaadi kovin erikoista rekvisiittaa. Kiitos, tarjoilut maistuivat vaikka olivatkin vähän suppeammat kuin tavallisesti :)

      Poista
  3. Herkulliset tarjoilut ja kiva juttu lapsille sisätiloihin toteutettuna. Meillä pojat pienenä kävivät tutuilla karkki vai kepponen jutuissa. Me olimme mukana piilossa tai autossa. Kivaa oli kaikilla. Tänä vuonna olimme kahdestaan mökillä ja ei olla vuosiin tehty mitään normaali viikonloppua vaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, hauskoja halloween-muistoja teillä. Omaan lapsuuteen kyseinen juhla ei kuulunut, meillä päin ei ollut ovelta ovelle kulkemista kuin Nuutinpäivänä. Kivaa kun on uusiakin traditioita!

      Poista
  4. Mahtava pakohuoneleikki kotosalla!
    Aloin itsekin ratkaista tuota ensimmäistä salakirjoitusta,ennen kuin siirryin tekstissä eteenpäin.🤣
    Ja on teillä taas ollut herkutkin!❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, kiva kun se herätti sinunkin mielenkiintosi! Kiitos <3

      Poista
  5. Kakku näyttää ihan supersyötävänhyvältä!
    Lapsille varmaan jännittävää tuo koko touhu. Kivat noi koodit, etenkin legoista. Meillä on joskus jätetty synttärilahja tms. jonnekin ja sitten löytyy kirjeenomaisia vihjeitä, mistä seuraavaksi kannattaa etsiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, aika tuhdin sukalinen kakku oli :P Hauska idea, mietin jo pikkujoiluunkin jotain vastaavaa arvoitusleikkiä :)

      Poista
  6. OI miten herkullisen näköisiä tarjoiluja! Ja kivat lastenjuhlat olet järjestänyt. :)

    VastaaPoista

Pienikin kommentti ilahduttaa!