torstai 25. elokuuta 2016

Mausteinen mustikkapiirakka


Tänä vuonna meilläpäin on ollut ennätyksellisen paljon mustikkaa, ja olenkin ollut ahkerasti poimintapuuhissa: harva se aamupäivä kun ollaan lasten kanssa ulkoiltu, välillä iltaisinkin. Tosin vain muutama hetki ja litra kerrallaan, mutta yhteensä alkaa olla jo mukavasti mustikkaa pakastimessa. Onnea on talo mustikkametsän keskellä, ei tarvitse lähteä kaukaa metsästämään ja poimiminen onnistuu silloinkin, kun siihen on tosiaan käytettävissä vain pieni hetki. Viime viikko oli tosi sateinen, ja mustikat alkavat paikoitellen jo vähän mössööntyä. Niinpä yksi viimeisistä eristä päätyi tähän herkulliseen piirakkaan. Kardemumma ja kaneli sopivat hyvin yhteen mustikan kanssa ja lainaavat piirakalle vähän "pullamaista" makua.

Vielä olisi lähistöllä paljon mustikkaa, jota ei raaskisi jättää metsään...
Mausteinen mustikkapiirakka

4 munaa
3,5 dl sokeria
200 g voita sulatettuna
4 dl kermamaitoa
8 dl vehnäjauhoja
1,5 tl leivinjauhetta
2 tl kardemummaa

1 l tuoreita mustikoita

100 g voita
2 dl sokeria
2 dl vehnäjauhoja
2 tl kanelia

Vaahdota munat ja sokeri kuohkeaksi. Lisää voisula ja sekoita tasaiseksi. Yhdistä kuivat aineet, ja lisää ne vuorotellen kermamaidon kanssa taikinan joukkoon, sekoita tasaiseksi. Kaada taikina leivinpaperoidulle uunipannulle. Ripottele päälle mustikat.

Valmista muruseos nyppimällä voi, sokeri, vehnäjauhot ja kaneli sekaisin. Levitä mustikkakerroksen päälle. Paista 200-asteisen uunin keskitasolla noin 30 minuuttia. Tarjoa vaniljakastikkeen kanssa.


4 kommenttia:

  1. Oi vaikuttaapa herkulliselta, täytyypä vielä koittaa käydä katsomassa josko tämän verran mustikoita saisi metsästä, vaikka ollaan me jo pakkasestakin niitä kyllä käytetty...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, mehevää oli :) Mäkin olen nyt siirtynyt pakkasmustikoihin, vielä kun jaksais poimia vähän puolukkaa niin olis tää satokausi aika hyvin hyödynnetty...

      Poista

Pienikin kommentti ilahduttaa!