sunnuntai 31. toukokuuta 2020

Loppuja ja alkuja


Esikoisemme ensimmäinen kouluvuosi ja keskimmäisen eskari on nyt saatu hienosti päätökseen, koronasta huolimatta. Olo on ylpeä, mutta samalla vähän haikea, niin kuin usein tähän aikaan vuodesta. Niin äkkiä ne kasvaa, toinenkin jo menossa kouluun <3 Koulun kevätjuhlalähetystä seurasimme tänä vuonna kotoa käsin, mutta näköjään kyynelhanat aukesivat myös videotallennetta katsellessa. Se on vaan se suvivirsi jne... Viikonloppuna muistimme myös nuorimmaistamme huomisen syntymäpäivän johdosta uudella supersuloisella nukella. Täyteen tulee neljä vuotta, mutta tänä vuonna juhlinta on varmaan vähän erilaista, terassikahvittelua pienemmissä porukoissa. Meneehän se niinkin. 




Kesä on alkanut toden teolla pihassamme: kirsikkapuut ja marjatuomipihlajat ovat valkoisenaan ja sipulikukat ja muut varhaiset kukkijat loistossaan. Vuosien työ alkaa vihdoin tuottaa tulosta, ja välillä kerkiää hetken nauttiakin. Ainakin sitten, kun terassi on öljytty, taimet siirretty kasvihuoneeseen ja muutamat uudet perennat istutettu. Kyllä kelpaa. Kesä alkaa, vaikka työt vielä hetken jatkuvatkin.


Ihanaa alkavaa kesäkuuta sinulle blogikaverini!

13 kommenttia:

  1. Kyllä minäkin kyynelehdin kun virtuaali-suvivirttä lauloin mukana, se koskettaa aina.
    Teillä siellä kukkii kauniisti!
    Onnea kuopukselle, onpa aidon näköinen suloinen nukke.:)
    Mukavaa helluntain jatkoa!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kevään ja kesän vaihde on herkkää aikaa <3 Kiitos onnitteluista!

      Poista
  2. Ihanat kuvat! Onnitteluja pikkuiselle ja hyvää kesäloma ahertajille. Muistan miten tärkeinä omat lapset aikoinaan esittelivät kun olivat ne ensimmäiset todistukset saaneet:) Suvivirsi on vaan niin klassikko, joka pitäisi joka kevät kuulla:) Aurinkoista ja mukavaa alkanutta kesäkuuta sinne teille♥

    VastaaPoista
  3. Kaunista!
    Jotain tosi oleellista puuttui, kun kevätjuhla oli typistetty pelkkään todistusten noutoon, sekin 6 oppilaan ryhmiin aikataulutettuna. Voi itku, mutta ei näillä eväillä liikutuksesta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä vanhemmat eivät päässeet koululle ollenkaan, oppilaat vain kävivät omassa ryhmässään hakemassa jätskit ja todistukset. Kevätjuhlavideon seuraaminen meni kyllä silti ihan itkuksi mulla, tällaista se on nykyään...:)

      Poista
  4. Tämä korona-aika on nyt muuttanut aikalailla kuvioita, mutta kyllä tämäkin mieleen jää erilaisena vuotena. Kun ei kovin pitkäksi ajaksi enää venyisi. Ihanaa kesän alkua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä, toivottavasti toinen aalto jää tulematta ja elämä normalisoituisi pian. Ihastuttavaa alkukesää kaikesta huolimatta!

      Poista
  5. Suvivirsi koskettaa aina. Tänä vuonna ihan uusin tavoin, mutta jotenkin sen jälkeen koko koronakevät tuntuu 'helpottuneen'. Ihan yhtä suuri huoli ei enää ole kaikesta. Suvivirsi on uuden alkua ♥️

    VastaaPoista

Pienikin kommentti ilahduttaa!