maanantai 16. maaliskuuta 2020

Virkattu vihreänsävyinen peitto


Ihanaa, kun saan vihdoin esitellä virkkaamani peiton, jota olen työstänyt jo viime kesästä saakka (tosin väliin on mahtunut pitkiäkin taukoja). Lopputulokseen olen tosi tyytyväinen ja värit miellyttävät omaa silmääni. Ohjeena käytin Lankavan Hyrrä-torkkupeittoa, mutta en tehnyt ihan niin isoja kuusikulmioita kuin ohjeessa käsketään. Lisäksi olen iloinen, että päätin virkata vielä jokaisen kulmion ympärille kiinteillä kerroksen valkoista, niin tuo kennomainen kuvio korostuu. Lankana käytin Adlibriksen Cotton 8/9. Tämä menee keskimmäiselle pojalle ns. puolipäiväpeitoksi. Kuopukselle teinkin vastaavan jo viime kesänä. Vielä olis yhdelle tekemättä, mutta en ole osannut päättää mallia, niitä kun on niin monia kivannäköisiä...



Tänään olen iloinnut keväisestä auringonpaisteesta sekä ekoista näkemistäni leskenlehdistä ja sitruunaperhosesta. Samaan aikaan uutiset vetävät hiljaiseksi ja vielä on vaikeaa edes käsittää koko tilannetta. Pidetään huolta toisistamme <3

24 kommenttia:

  1. Voi miten kaunis! <3
    On kyllä erikoinen tilanne päällä. Onneksi ollaan perheen kanssa kotona, niin ei kauheasti ole huolen häivää. <3
    Leppoisaa keväistä alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Joo, aika ennennäkemätöntä kyllä. Meitä ei myöskään toistaiseksi ole kauheasti haitannut, viihdytään kotona metsän syleilyssä. Mukavaa viikkoa!

      Poista
  2. Ihan supertyylikäs! Niin ihanat värit ja työn jälki. Tästä on saaja iloinen - takuulla!

    VastaaPoista
  3. Ihana peitto <3 Ilahduin jo pelkästä ajatuksesta, että olet nähnyt ensimmäiset leskenlehdet ja sitruunaperhosen. Huomenna suljetaan koulut. Tänään riittää oppilaiden kanssa puuhaa ja puhuttavaa. Olen luottavaisin mielin, kyllä tästä selvitään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Juu, kyllä kaikesta selvitään! Kotikoulu ja -eskari on ollut kyllä ihan jännä kokemus, vaikka etätöihin yhdistettynä tuottaa välillä pulmia. Toistaiseksi mennyt kuitenkin hyvin :)

      Poista
  4. Kaunis ja harmoninen peitto!

    VastaaPoista
  5. Voi,miten nätti!!
    Elämme outoja aikoja.
    Ajatella,että monet ovat jo leskenlehtiä nähneet ja myös äitini oli nähnyt sitruunaperhosen!Katsoin luonto-ohjelman niistä ja ne talvehtivat esim.mustikanvarvuissa,jäätyvätkin talvella!Mutta kun aurinko alkaa keväällä talvehtimiskohtaan paistaa,sulavat ja heräävät,aivan ihmeellinen niiden elimistö!
    Pysytään rauhallisina ja pidetään toisistamme huolta.❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Juu, panikoinnista ei ole apua ja lastenkin takia koetan pysytellä rauhallisena. Kotona tosin ollaan oltu ja vältetty kaikkia turhia kontakteja. Onneksi on verkkokaupat ja kauppakassipalvelut :)

      Poista
  6. Hieno peitto tuli! Jaksetaan kahlata tämän kummallisen ajan yli. Ennenkin on selvitty!
    Hyvää loppuviikkoa Sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Juu, yhdessä tästäkin selvitään :) Mukavaa viikkoa!

      Poista
  7. Erittäin kaunis peitto. Nämä on senverran suuritöisiä että minusta ei siihen ole mutta mukavaa se on täällä ihailla toisten kätten töitä.

    VastaaPoista
  8. Oletpa osannut valita värit ja todella tuo valkoinen tuo kuviot hienosti esiin. Todella kaunis <3 Mukavaa keskiviikkoa <3

    VastaaPoista
  9. On tuossa ollut kova tekeminen, mutta on se todella nätti. On tämä aika nyt melkoisen erikoista....Täytyy vaan tehdä välttämättömät liikkumiset ja pysytellä muuten kotosalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No joo, tekemistä kyllä riitti :) Ja nythän on aikaa tehdä vielä lisää, kun illat menee kotoillessa!

      Poista
  10. Voi miten ihana peitto, niin kivat sävyt :)Aurinkoa alkaneeseen viikkoon :)

    VastaaPoista

Pienikin kommentti ilahduttaa!