Heippa ja hyvää alkanutta joulukuuta sekä toista adventtia! Niin paljon kuin olen joulua kaikkine fiilistelyineen odottanut, ovat viime viikot olleet aikamoista kiirettä, stressiä ja suorittamista, mukana toki pieniä rauhoittumisen hetkiäkin. Tässä joulukuun alun touhuja ja tunnelmia kuvina:
|
Tämän vuoden joulukalenteri on palapeli, jonka palasia saa päivittäin avausvuorossa oleva. Pienessä pussukassa on myös jouluinen runo. Lisäksi otin käyttöön maalatun joulukalenterin vuodelta 2015, ja hyvin se on kelvannut lapsille uudelleenkin :) |
|
Tällainen jouluinen muumipalapeli kalenterista sitten vähitellen rakentuu. |
|
Tänä vuonna lähetimme vähiten joulukortteja ikinä - ihan vain joillekin sukulaisille. Kortit painoimme jo lokakuussa, kuusen muotoon leikatuilla isoilla pajun lehdillä. Yksinkertaisesta tuli ihan kaunis lopputulos. |
|
Vähän aikaa saatiin nauttia lumestakin, vaan nyt on taas märkää ja pimeää... |
|
Työpaikan projekti on työllistänyt viime aikoina: teemme yhteiskäsityönä eläköityvälle työyhteisön jäsenelle isoäidinneliöistä torkkupeittoa. Tähän on osallistunut kymmeniä henkilöitä, ja minä yhdessä muutaman muun työkaverin kanssa olemme luvanneet koostaa palat peitoksi. |
|
Elsakin auttaa prässäämisessä, jotta saadaan vähän tasoitettua palojen kokoeroja. |
|
Tässä minun yhdistämäni kaitale, ensi viikolla vielä viimeistelyjä! |
Mitenkäs sinun joulukuusi on lähtenyt liikkeelle?
Postauksesi on hienoja ideoita pullollaan!Kauniit nuo lehdillä painamanne kortit ja tuo palapeli-kalenterikin on oiva idis!
VastaaPoistaPeitosta tulee hieno.Uskon, että saaja arvostaa isosti.
Voi tuota äidin pikku apulaista <3 ja kisua, jolla kuin näyttäisi olevan mirri kaulassa. :)
Pikkuhiljaa täälläkin lataudutaan joulun tunnelmaan, vaikkakin hyvin leudoissa säissä.Niin sulivat lumet ja pakkanenkin karkasi.
Mukavaa toista adventtia!
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
PoistaKiitos ihanista sanoistasi Mirjam-Matilda <3 Voi kun saataisiin valkea joulu näillekin leveysasteille, pienellä lumikerroksella oli uskomattoman piristävä vaikutus :)
VastaaPoistaVoi miten kivat puuhat siellä on meneillään, suloinen pikku silittäjä/prässääjäkin työtouhussa ja Miukuhan on mitä hurmaavin pikkurusetissaan. Hän taisi viettää juhlapäivää vai juhliko itsenäisyyttä:) Lumet karkasivat täältäkin, toivottavasti saamme sitä jo huomenissa.
VastaaPoistaKiitos Irja! Jostain syystä panta näyttää kuvassa rusetilta, mutta sen kanssa kisu itse on myös Suomen väreissä :) Ei ole lunta näkynyt täällä koko joulukuussa, eikä taida tulla aatoksikaan...
PoistaKauniita joulukortteja <3 Tosi hyvä kortti-idea! Kyllä tulee työkaveri olemaan iloinen ja onnellinen, kun saa ihanan torkkupeiton. Hyvää joulun alusaikaa!
VastaaPoistaKiitos ja ihanaa joulunodotusta sinulle Tarja!
PoistaOmpa ihana tuo peittolahja! Siinä on niin monen ihmiset kädet käyneet, että lahjan saajakin sen varmaan tuntee koskettaessaan :)
VastaaPoistaKortteja laitoin aika monta. Haluan ylläpitää perinnettä näin someaikana.
Kissukka on niin suloinen!
Kiitos <3 Onhan joulukorttiperinne kyllä tosi ihana :)
PoistaTiedän tunteen... kaikkea kivaa olisi tekemättä, mutta kun niitä tekee, niin homma muuttuukin kiireessä suorittamiseksi... Toivottavasti pian helpottaa. Aivan ihana joulukortti teillä. Rauhaisaa joulukuun jatkoa. :)
VastaaPoistaKiitos Satu! Eilen loppui työt, ja nyt viikonloppuna rutistellaan viimeiset siivoamiset ja leipomiset. Toivottavasti sen jälkeen on aikaa rentoutumisella ja rauhoittumiselle :) Rauhaisaa joulunalusaikaa sinullekin!
PoistaAivan ihana peitto. Olen aina toivonut itselle sellaisen hartiahuivin , vaan kukaan ei ole sellaista tehnyt ja itse en viitsi niin suuritöistä 😣 niiden yhdistämisessä on jo karmea homma. Korttisi on aivan ihanan näköiset. Minä ostin mitä lähetinkin.
VastaaPoistaKiitos! Juu, kyllähän se yhdistäminen on vähän tylsä homma sitten lopussa, mutta valmis työ palkitsee :)
PoistaTosi kauniit joulukortit! :) Mulla on joulukuu kiireitä täynnä ihan työn puolesta, mutta toisaalta hyvällä pöhinällä mennään... Mukavaa joulunodotusta sinne! <3
VastaaPoistaKiitos <3 Tsemppiä työkiireisiin ja joulurauhaa!
PoistaIhana idea noissa korteissa :) Kyllä joku saa upean peiton ja mikä parasta, sen tekemiseen osallistuu useampi. Saaja kyllä varmasti on onnessaan. Mukavaa joulun odotusta <3
VastaaPoistaKiitos Liisa ja mukavaa joulunodotusta sinullekin!! <3
Poista