lauantai 7. syyskuuta 2019

Sunnuntain ReadHour ja mitä meillä luetaan

A reader lives a thousand lives before he dies. A man who doesn't read lives only one. (George RR Martin)
Lempikirjani lapsena: tarina Juliasta ja ärsyttävästä pikkuveljestä Jonnista, joka kuitenkin on lopulta tosi rakas. Kerrottakoon, että pikkuveljeni on saanut nimensä juurikin tästä kirjasta :)
Tänä sunnuntaina 8.9. vietetään valtakunnallista Read Hour -lukutapahtumaa, jossa suomalaiset haastetaan lukemaan tunnin ajaksi klo 19 alkaen. Meillä luetaan aika paljon: jos jossain olemme kasvatuksessa onnistuneet, niin ainakin herättämään kiinnostuksen kirjoihin ja lukemiseen. Kirjastossa käydään vähintään kerran kuussa ja iltasatu (yksi tai useita) kuuluu jokapäiväisiin rutiineihin. Kolmevuotiaan kanssa luetaan vielä paljon kuvakirjoja, kuten Aino- ja Tomppa-kirjoja, Tammen kultaisia kirjoja tai muita lyhyempiä satuja. Toisinaan tilaan lähikirjastoomme oman lapsuuden ihania kirjamuistoja, esim. Camilla Mickwitzin Jasoneita ja Emilia-sarjaa. Välillä roolit saattavat vaihtua toisinpäinkin, esim. sadun kolmesta karhusta tyttö osaa kertoa minulle hienosti kuvien perusteella.

Upea kuvitus viihdyttää myös Emilia-kirjoissa. Emilia ja kaksoset kertoo siitä, miten tärkeää on pitää huolta vesistöistä. Ajankohtainen aihe, edelleen.
Pikkiriikki-kirjoissa rikotaan perinteistä tytön roolia: prinsessa metkuilee ja tuhmuroi apunaan taikakoira Makkara. Näiden kirjojen kieli viehättää aikuistakin.
Eskarin ja ekaluokkalaisen kanssa voi lukea jo pidempiä tarinoita, joita jatketaan useana iltana. Esim. Muumi-tarinat, Risto Räppääjät, Fedja-setä, Urpo ja Turpo sekä Prinsessa Pikkiriikki ovat tällaisia. Toki pojatkin vielä viehättyvät kuvakirjoista, esim. Tatu ja Patu -sarjan monista hauskoista tarinoista. Esikoisen kanssa luimme keväällä myös ensimmäisen kuvitetun Harry Potterin, joka kuitenkin pikkuveljelle oli paikoitellen vähän turhan jännittävä. Löysin myös lapsuuteni Satuaarteet-sarjan, jota aina silloin tällöin luen pojille. Vanhat sadut ovat kuitenkin aina välillä yllättäneet raakuudellaan, kun päät katkeavat ja joku joutuu hirttonarun jatkoksi. Täytyisikin vähän itse etukäteen silmäillä tarinoita ennen kuin niitä lähtee lapsille lukemaan. 

Fedja-setä on klassikko! Ensimmäinen osa, Fedja-setä, kissa ja koira, on yliveto, samoin Fedja-sedän talvi hauskuutti meitä, mutta sarjan muut osat eivät ole yltäneet ihan samalle tasolle. Kissa Matroskin on suosikki-hahmoni, kuinkas ollakaan :)

Jim Kayn kiehtovasti kuvittamien Pottereiden myötä minäkin olen vihdoin menettänyt Harry Potter -neitsyyteni. 
Omaan jokailtaiseen "read half an hour" lukuhetkeen mahtuu vuorotellen jännittäviä dekkareita ja vähän kevyempää chick litiä, kuten Sophie Kinsellaa.

Keplerit ovat takuuhyviä pohjoismaisia dekkareita, jotka pitävät otteessaan loppuun saakka!

Mitäs siellä tällä hetkellä luetaan? Hyvää ja lukurikasta viikonloppua!

8 kommenttia:

  1. Minä olen himolukija enkä pysty rauhoittumaan iltaisin, jos en jotain lue sängyssäni. Parin viime viikon aikana olen lukenut mm. Kirjat "Jää", "Riihi" ja viimeisimmän Enni Mustosen Kirjan "Sotaleski". Nyt lukuvuorossa on Mustosen vanhempaa tuotantoa eli "Unikoita ikkunassa".
    Omille pojille luin todella paljon silloin, kun he olivat pieniä ja lukuinnostus on säilynyt heillä kummallakin, mistä olen tosi iloinen. Lapsille kannattaa lukea ja sitä teen myös työssäni eskareiden parissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lukeminen kuuluu minunkin iltarutiineihin, mutta en ihan samaa tahtia kyllä etene kuin sinä ;) Siksi oon harrastanut pokkareiden ostamista tarjouksesta, kun ei ole kiire palauttaa kirjastoon... Myös lasten kanssa iltaiset lukuhetket ovat päivien parhautta, ja kirvoittavat välillä hyviä keskusteluitakin :)

      Poista
  2. Yksi mieleenpainuvimmista,lämmittävimmistä komplimenteista elämäni aikana oli se,kun lasteni ala-asteen äidinkielen ope sanoi,että näistä lapsista näkee,että heille on luettu paljon.😊 Ja paljon luettiin,niin minä suomeksi kuin ex-mieheni kreikaksi.Tuttuja lastenkirjoja vilisee esittelyssäsikin.Itselläni huomenna teemapäivänä jatkuu Hietamiehen Vienan punainen kuu.Mukavia lukuhetkiä!❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehee, joo tykkään ihan hirveästi noista nostalgisista, omiin lapsuuteen kuuluneista kirjoista :) Mukavia lukuhetkiä sinullekin!

      Poista
  3. 10 viikkoinen pojumme malttaa jo pikkuisen kuvakirjoja katsella. Voi, että mä odotan et pääsen Leevin kanssa lukemaan ihan kunnolla kirjoja. <3 Ihana päästä käymään kirjasto-autollakkin! <3 Olen tuttavillekkin sanonut, että ei kaivata mitään roinaa nurkkiin, mutta lasten kirjoja meille saa ostella. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, samaa mieltä, kirja on aina hyvä lahja :) Minulla oli monen vuoden paussi kirjaston käytöstä, mutta lasten myötä se on taas aktivoitunut. Kirjastolaitos on ihan mahtava keksintö!

      Poista
  4. Lukeminen on ihanan rikastuttava ja onnellistuttava osa elämää.
    Tosi kiva postaus 📚 ❤️ 📕

    VastaaPoista

Pienikin kommentti ilahduttaa!