Viime viikonloppuna juhlimme isäni 60-vuotissynttäreitä ihan vaan pienellä porukalla. Aloitimme meidän terassilta shampanjalla ja pikkupurtavalla, ja siirryimme sitten Kakolaan huonepakopeliin. Selliosastolla oli jännät ja hikiset oltavat, emmekä ihan onnistuneet paeta annetussa ajassa, mutta hauskaa oli silti. Kakolasta siirryimme nautiskelemaan neljän ruokalajin menun viinipaketteineen kesäiseen Aurajokirantaan.
Alppiruusut komeimmillaan |
Sunnuntaina sää oli onneksi hieman viileämpi, ja suuntasimme lasten kanssa Ruissalon kasvitieteelliseen puutarhaan, jo ties kuinka monetta vuotta peräkkäin. Alkukesä on siellä kauneinta aikaa, kun pionit ja alppiruusut ovat kukassa. Myös sisäpuutarhasta löytyi monennäköistä ihmeteltävää.
Mukavaa viikonjatkoa!
Hauska päästä kanssanne juhliin ja retkille. Huonepakopeli Kakolassa - jopa nyt jotakin :D Olen moista nähnyt vain kerran telkkarin amerikkalaisessa sarjassa.
VastaaPoistaKiitos:) Joo, Kakolan autenttiset sellit loivat kyllä tunnelmaa ;)
PoistaTuo onkin hyvä idea lähteä joukolla ulos tekemään jotain kivaa juhlapäivän kunniaksi. Ihana juhlapäivä ollut siellä ihan kaikin puolin. Pakohuone kiinnostaisi minuakin, on kuulemma tosi hauska. Ps. blogissani kesäinen arvonta, tule mukaan. ~Katja
VastaaPoistaNo niinpä, sankari ei halunnut suuria juhlia, mutta jotain pientä haluttiin kuitenkin järjestää. Suosittelen vahvasti pakohuoneita, olen käynyt jo neljässä, koukuttavaa ;) Tulen tsekkaamaan arvontasi, tottakai!
PoistaKivan ohjelman olitte isällesi järjestäneet syntymäpäiväksi. Ihanat kuoharilasit ja kasvitieteellisissä puutarhoissa ei ole tullut käytyä moniin vuosiin. Miksiköhän ❓tämä kysymys oli minulle itselleni 😁.
VastaaPoistaMeidän tulee käytyä Turun kasvitieteellisessä joka vuosi, mutta muualla ei ole käyty. Helsingin vastaava kiinnostaisi kovasti :)
PoistaKylläpä on ollut kivat synttärit :) Onnea isällesi!
VastaaPoistaJa aivan upeita kesäisiä kuvia, kiitos. Mukava viikon jatkoa.
Kiitoksia ja mukavaa viikonloppua sinulle Satu!
PoistaHieno idea synttäreihin tuo pakohuone!Tyttäreni oli myös vastaavassa polttareissaan vähän aika sitten. Olisi jännää itsekin päästä. :)
VastaaPoistaLurps, mitkä croissantit!Ja onpa tyylikkäät nuo iitalan skumppalasit!Eipä edes uskoisi, että Suomessa kuvattu nuo kukat. :)
Kannattaa ehdottomasti kokeilla pakohuonetta, hauskaa ja vähän erilaista viihdettä. Kiitokset kehuista <3
Poista