perjantai 9. marraskuuta 2018

Pikavisiitti Bergeniin



Olin onnekas, kun sain työn merkeissä piipahtaa Bergenissä Norjassa viime kuun lopulla. Nimittäin ihastuin paikkaan välittömästi! Bergen on siisti ja kompakti, sympaattinen pikkukaupunki Atlantin rannalla, vuoristojen syleilyssä. Työjuttujen lomassa ehdin tutustua puiseen vanhaan kaupunkiin Bryggeniin satamassa sekä ajaa funikulaari-Fløibanalla ylös Fløyen-vuoren näköalatasanteelle (mikä vähän hirvitti korkeanpaikankammoista). Jouluttajan kohokohta matkalla oli vierailu Julhusetissa, kolmikerroksisessa joulukaupassa, joka nimensä mukaisesti oli täynnä joulukoristeita ja muuta jouluista tavaraa. Runsaudenpulassa en osannut edes oikein tehdä jouluisia hankintoja, mutta keraaminen vanhan kaupungin talo kyllä tarttui mukaan.

Suurin osa ajasta meni Grieghallen-konserttitalolla.



Funikulaarista näpsäisty kuva, aika jyrkkä nousu oli!

Reilut 300 metriä merenpinnan yläpuolella riittivät mulle hyvin...

Aivan ihana Bryggen <3

Julhusetissa yksi huone oli täynnä lumisadepalloja...



Pieni pala Bryggeniä tarttui mukaan kotiinkin :)
Mukavaa isänpäiväviikonloppua!

20 kommenttia:

  1. Onpa siellä ihastuttavan näköistä. Kiitos matkustusvinkistä! :)

    VastaaPoista
  2. Vaikuttaa todella hurmaavalta paikalta. Kauniita kuviakin olet ottanut.

    VastaaPoista
  3. Norjassa olisi kiva joskus käydä. Siellä on niin ihanan jylhät maisemat ja jotenkin aina niin puhdasta ja raikasta. Kiva kun pääsit työn puolesta noin kauniisiin maisemiin. -Katja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, joskus onnistaa! Minuakin jäi kiehtomaan ajatus paluusta noihin maisemiin joskus, monta juttua jäi vielä näkemättä ja kokematta. Esim. joulun aikaan tuolla on maailman suurin piparkakkukylä :)

      Poista
  4. Näyttää kauniilta paikalta.Nuo eriväriset talot ritirinnan. :)
    Ihku on tuo tuliainenkin!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paikka oli ihastuttava, kuten tuliainenkin, vaikka vähän jännitti, saisinko sen ehjänä perille :)

      Poista
  5. Vaikuttaapa hellyttävän kauniilta kaupungilta. Norja olisi oiva matkailukohde.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sitä se kyllä oli :) Vähän kallis paikka tosin, mutta muuten ihastuttava!

      Poista
  6. Hieno paikka, vaikka siellä kuulemma sataa aina, mutta nämä kauniit kuvat todistavat että ihan joka päivä ei kuitenkaan sada:) Norjassa talot ovat värikkäitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, kyllä kumpparit ja sontikka olivat käytössä, mutta mahtui joukkoon myös hieman auringonpaistetta ;) Talot olivat huisin kauniita.

      Poista
  7. Varmasti ihana matka työn rinnalla . Kivat kuvat kiitos sinulle niistä ja mukavan tuliaisen toit kotiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tämä oli kyllä ihan parhaita työmatkakohteita ikinä :D

      Poista
  8. Ei ihme että ihastuit ! Kerrassaan viehättävää ❤️
    Julhuset kuulostaa sellaiselta että haluaisin mennä pariksi tunniksi 😀 🎄

    VastaaPoista
  9. Uh, matkakuumeen aiheuttaa nämä sinun kuvasi.

    VastaaPoista
  10. Onpa upean näköinen kaupunki. Tuolla olisi kyllä kiva käydä.

    VastaaPoista

Pienikin kommentti ilahduttaa!