perjantai 22. toukokuuta 2020

Alpakkabrunssilla



Viime viikonloppuna kävimme koko perheen voimin tutustumassa alpakoihin ja nautiskelemassa brunssista Holvin Alpakassa. Alpakat olivat minulle aivan uusi tuttavuus, vaikka jotain olen varmaan joskus alpakkalangasta neulonutkin. Alpakat ovatkin pääasiassa villantuottajaeläimiä, mutta myös mainioita lemmikkejä, jotka oppivat kulkemaan riimussa lenkkikavereina kuin koirat, kerrotaan Suomen alpakka- ja laamayhdistys ry:n sivuilla. Aika lempeitä ja varovaisia tuntuivat nämä näkemämme alpakkapojat Urho, Hermes, Baloo, Däni, Moppe ja Rami olevan. Tosin yksi heistä innostui kyllä kovasti juttelemaan, ja toinen suukottelemaan lapsia. Yksi päästi halimaankin. Ja kun kuopuksellemme sattui pieni äksidentti ja hän sai kolhun kodan ovesta, tuli koko lauma hyvinkin äkkiä paikalle ihmettelemään itkun alkulähdettä. Aika symppiksiä poikia <3

 
Alpakkabrunssin konsepti tuntui omaan makuun toimivalta. Alussa oli lyhyt omistajan opastus alpakoista ja pelisäännöistä aitauksessa. Sen jälkeen saimme jäädä jatkamaan tutustumista oman perheen kesken. Huonoa tuuria oli, että vierailupäivänämme satoi vettä, ei tosin onneksi koko aikaa. Aitauksessa oli lämmitetty kota, jossa nuotio paloi koko ajan. Aikamme eläimiä ihmeteltyämme siirryimmekin kodan puolelle grillailemaan makkaraa ja nauttimaan muista herkuista tunnelmallisesti elävän tulen äärellä. Välillä joku utelias alpakka kurkki ikkunan takaa ruokailuamme :)




Tämä pikkuvisiitti oli juuri sitä, mitä perheemme oli ehkä kaivannutkin tässä pitkän kotonaolon jälkeen, pientä tuulettumista ja yhteistä tekemistä. Kuitenkaan ei tarvinnut pelätä väenpaljoutta (ja sen myötä korona-altistumista), sillä brunssi varataan joka seurueelle erikseen. Mukavan puolitoistatuntisen jälkeen suuntasimme kotiin märkinä ja kuraisina, mutta iloisin mielin ja yhtä kokemusta rikkaampana.



Mukavaa ja vaihteeksi vähän aurinkoisempaa viikonvaihdetta!

16 kommenttia:

  1. Olipa teillä kiva retki!Ihkuja nuo alpakat otsatukkineen.😊
    Ja todella mukavalta ja kodikkaalta näyttää tuo nuotiopaikkakin.Lapset ovat varmasti tykänneet kun alpakat ovat söpösiä,eikä niin kovin isoja ja pelottavia eläimiä.

    VastaaPoista
  2. Varmaan riemukas paikka lapsille.
    yritän kuvitella itseni meidän lähitienoolle, lenkittämään alpakkaa, kun toiset taluttelee koiriaan ;D

    VastaaPoista
  3. Kylläpä on söpöjä kavereita! Varmasti oli mukava retki; eihän tuollaisia pikkuotuksia voi vastustaa millään :) Mukavaa alkavaa viikonloppua sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin olivat, hauskoja söpöläisiä :) Mukavaa viikonjatkoa sinulle Sari!

      Poista
  4. Oletko kuullut alpakka-agilitysta?
    Olin 2015 kesätoimittajana paikallislehdessä, Aamulehti tilasi jutun urjalalaisista agility-alpakoista. Ihastuttavia olioita!
    Kerran törmättiin alpakoihin Jämsän torilla. Pupujen muistelee tapausta edelleen, kyselee koska taas käytäisiin torilla - luulee vissiin, että majailevat siellä pysyvästi... :o)
    Mahtava liikeidea, alpakkabrunssi!

    VastaaPoista
  5. Onpas kivasti järjestetty vierailu. Hieno kokemus lapsille, ja aikuisillekin.

    VastaaPoista
  6. Ihania alpakoita :) Kiva tuollainen brunssiretki :) Aurinkoista sunnuntaita <3

    VastaaPoista
  7. Alpakat on ihania - etenkin hassujen hampaidensa kanssa ♥ Pitäisi joskus taas mennä katselemaan näitä hassuja söpöjä Metsänkylän navetalle :)

    VastaaPoista
  8. Varmasti aivan ihanaa. Alpakat on niin suloisia. Itse en ole livenä niitä nähnyt, mutta ehkä joskus. Tuollainen on kiva ja erilainen päivä :)

    VastaaPoista

Pienikin kommentti ilahduttaa!