maanantai 17. kesäkuuta 2019

Veikeät villasukat aina oikein -kantapäillä




Tässä alkukesän korvilla sain valmiiksi esikoiselle veikeät villasukat aina oikein -kantapäillä. Toteutus oli superhelppo, ja sopii jopa kantapääkammoisille ;) Ohje löytyi Kodin Kuvalehden Rakas villasukka 2017 -lehdestä. Lyhyestä virsi kaunis, ja nyt muihin puuhiin! Mukavaa viikonalkua :)

tiistai 11. kesäkuuta 2019

Viikonlopun juhlatunnelmia ja retki kasvitieteelliseen puutarhaan




Viime viikonloppuna juhlimme isäni 60-vuotissynttäreitä ihan vaan pienellä porukalla. Aloitimme meidän terassilta shampanjalla ja pikkupurtavalla, ja siirryimme sitten Kakolaan huonepakopeliin. Selliosastolla oli jännät ja hikiset oltavat, emmekä ihan onnistuneet paeta annetussa ajassa, mutta hauskaa oli silti. Kakolasta siirryimme nautiskelemaan neljän ruokalajin menun viinipaketteineen kesäiseen Aurajokirantaan.

Alppiruusut komeimmillaan



Sunnuntaina sää oli onneksi hieman viileämpi, ja suuntasimme lasten kanssa Ruissalon kasvitieteelliseen puutarhaan, jo ties kuinka monetta vuotta peräkkäin. Alkukesä on siellä kauneinta aikaa, kun pionit ja alppiruusut ovat kukassa. Myös sisäpuutarhasta löytyi monennäköistä ihmeteltävää.


Kalliandra


Magnolia

Mukavaa viikonjatkoa!

sunnuntai 2. kesäkuuta 2019

3-vuotiaan merenneitosynttärit


Takana ovat taas yhdet mukavat synttärit, joita vietettiin eilen sukulaisvoimin. Sankarina oli kolmevuotias kuopuksemme, ja löyhänä teemana merenneito & turkoosi, sankarin mekostakin löytynyt väri. Juhlat olivat onnistuneet, mutta valmistelut tuntuivat kyllä jälkikäteen ajateltuna sellaiselta urheilusuoritukselta, että viimeistään jälkisiivouksen tuloksena on vähäsen väsynyt äiti. Ilonaiheita viikonvaihteeseen löytyy muitakin: esikoisen eskarivuosi päättyi ja kaikki lapsemme saivat aloittaa kesäloman isovanhempien muodostaman hoitoringin ansiosta. Olen kiitollinen <3

Suolaisesta pöydästä löytyi vihersalaattia ja sitruunavinaigrettiä, couscoussalaattia ja taivaallista salaatinkastiketta, kana-riisisalaattia, savulohta ja munasalaattia, juustopiirakkaa ja tietty saaristolaisleipää, sekä alla näkyvä hedelmävati.

Banaanidelfiini oli hauska ja helppo toteuttaa :)

Pääkakkuun oli sukeltanut kolme merenneitoa, ja koska suklaakuorrutus oli melkoisen kova, laitettin kynttilät alla olevaan limetuorejuustokakkuun.


Myös sitruunamuffineista löytyi merenneitojen pyrstöjä.

Simpukkapipareista löytyi tietysti helmi :)

Asiaan kuuluvat koristeet syntyivät poraamalla paksukuorisiin simpukoihin pieni reikä.
Onkos teillä juhlittu tänä viikonloppuna?