perjantai 29. kesäkuuta 2018

Ystävänpäiväsukat, vihdoinkin

Vuoden 2018 ystävänpäiväsukat, ohje Niina Laitinen designs
Osallistuin tänä keväänä ekaa kertaa Taimitarhan KAL-yhteisneulontaprojektiin, joka alkoi tammikuussa ja jonka tavoitteena oli neuloa kirjoneulesukat ystävänpäiväksi, ohjeen paljastuessa pieni pätkä kerrallaan päivittäin. Aika äkkiä huomasin, etten pysynyt tahdissa, ja päätin olla ottamatta sen suurempaa stressiä... Tämä on ollut kyllä poikkeuksellisen niukka vuosi käsitöiden suhteen, mikä tuntuu vähän pelottavaltakin - useana iltana olen ollut niin väsynyt, etten ole jaksanut puikkoihin tarttua. Hassua, koska käsityöt ovat kuitenkin minulle ensi sijassa rentouttava ja iloa tuottava harrastus. No, näistä ystävänpäiväsukista tuli oikeastaan juhannussukat, kun valmistuivat sopivasti juhannuksen alla. Samalla meni kirjoneulesukkaneitsyys ja häpeäkseni täytyy myös todeta, että nämä olivat toiset koko elämässäni neulomani sukat (ekat neuloin ala-asteella!). Ihan tyytyväinen siis olen, ja kantapääkammon selätettyäni voisin kuvitelle neulovani sukat jos toisetkin, joskaan en ainakaan heti perään näin isotöistä projektia. KALin aikana menin ja tilasin myös Niina Laitisen Villasukkien vuosi -kirjan tuomaan sukkainspistä, ja voin suositella sitä lämmöllä muillekin. Nyt iski vähän jo ahdistus, mitä seuraavaksi? Aina on jotain oltava puikoilla...  


Terassilla kukkii kauniisti vielä äitienpäivälahjaksi saatu pelargonia <3

Nämä samettikukkaset ovat poikien istuttamat, nekin äitienpäivälahjaksi saadut :)


keskiviikko 20. kesäkuuta 2018

Terkut vaippatehtaalta!


En olisi vielä hetki sitten uskonut, että tehtailen vaippoja ihan mielelläni ja vapaaehtoisesti. Nää tulevat nukeille, kun tytöstä on tullut kovan luokan pikkuäiti useammalle nukkevauvalle. Tarrakiinnitys on helppo pienilläkin käsillä saada kiinni, vaikka välillä apua tarvitaankin. Valkoinen vaippa oli ensimmäinen, ja siihen ompelin koko mitalta levyvanun väliin. Näin siitä tuli aika pullea, joten kirjavat vaipat tein vain osaksi vanulla vuorattuna eli ompelin suorakaiteen muotoisen vanulevyn "imuosaksi" vaipan keskelle. Tein vaipat ihan puuvillakankaista, mutta sisäkappaleeseen ommellut kuminauhat parantavat istuvuutta. Kaavan ja ohjeen nappasin jälleen Mekkotehdas-kirjasta. Näiden nukenvaatteiden tekeminen on osoittautunut yllättävän hauskaksi puuhaksi, kun ei haittaa, vaikka menee vähän sinnepäin. Mielessä on jo muutama omakin malli kokeiltavaksi, katsotaan mitä niistä tulee! Mukavaa juhannusviikkoa!




sunnuntai 10. kesäkuuta 2018

2-v. neitokaisen synttäreiden juhlintaa

Yksisarviskakku :)

Tänään juhlittiin meidän pienimmän 2-v. synttäreitä aurinkoisessa säässä <3 Löyhänä teemana oli yksisarvinen, jonka mukaan tein pääkakun. Tänä vuonna neidin synttärimenusta löytyi seuraavaa:

pecorinopiirakkaa
savulohta, kananmunaa ja katkaraputahnaa
meloni-mozzarellasalaattia
parsa-pastasalaattia
pekoniin käärittyjä kanafileitä
couscousia ja paprikakastiketta
saaristolaislimppua ja voita

Nää unohdin tietysti kuvata... Kaffepöydästä sen sijaan muistin napata muutaman kuvan, ja kahvin kanssa maisteltiin
yksisarviskakkua daim-vadelmatäytteellä
syreenikakkua
raparperi-vaniljatuorejuustokakkua
sitruuna-marenkipiirasta

Tän juustokakun tein useaa ohjetta yhdistelemällä: pohjana digestivejä ja voita, väliin raparperi-mansikka-hyydyke, päälle mascarpone-kerma-kardemumma-vaniljatäyte. Koristeeksi mansikoita ja karamellisoidut raparperikiepit.

Syreenikakun päällä ei sattuneesta syystä nähty syreenejä. Sen sijaan kostukkeena käytetyn kukkamaidon olin tehnyt etukäteen pakkaseen, samaten kukkasokerin, joka maustoi täytteen kerma-tuorejuustoseosta. Aika miedosti syreeni maistui, mutta ehkä aavistuksen saattoi aistia.

Kukat menossa maitokylpyyn...

Perinteinen sitruuna-marenkipiirakka maistuu aina, yksi kestosuosikeistani.

Muutama viikko sitten juhlittiin myös päiväkodin kevätjuhlia, ja sinne muistamiseksi neidin aikuisille vietiin hunajaa ja teemaan sopivat ampparikortit, jossa neidin kädenjälki näkyi sormiväreillä painetuissa amppareissa. Pojat veivät omaan ryhmänsä ohjaajille jätskiaiheiset kortit ja jätskintekotarpeita resepteineen. Nekin unohdin kuvata... Alkaa jo olla vaikeeta tämä bloggaus tällä höyrypäällä - vissiin rupeis jo olemaan kesäloman tarpeessa?



Voimia uuteen viikkoon!

sunnuntai 27. toukokuuta 2018

Vakkaripaikalla


Käytiinpä tässä hetki sitten myös Ruissalon kasvitieteellisessä puutarhassa, joka on ollut meidän jokakesäinen vakkarikohde jo kuudetta vuotta. Tällä kertaa kaikki olivat liikkeellä omin jaloin ja vauhdikkaassa seurassa sain hädin tuskin muutaman kuvan napattua. Karppiallas veti jälleen kerran lapsia puoleensa magneetin lailla :) Ulkona ei vielä viikko sitten ollut niin paljon katseltavaa, vaikka toki moni puu oli kauniissa kukassa ja jotkin atsaleat myös. Täytyy ehkä mennä ihailemaan pionimäkeä vielä vähän myöhemmin kesällä... Kahvion viereisessä opetustilassa oli myös käynnissä vuoden luontokuvanäyttely, jossa piipahdin kahden nuorimmaisen kanssa Isännän ja esikoisen nautiskellessa vielä jätskeistään. Kuulemma kahvion asiakkaissa oli herättänyt hilpeyttä neljävuotiaani kovaääninen selostus kuvasta, jossa hirvi ratsastaa toisen päällä. Onneksi lukutaitoinen esikoinen ei tullut ihmettelemään, mitä kuvan nimi "Aamupano" tarkoittaa... Ahhah, voi noita murusia! ;)







Iloa ja aurinkoa uuteen viikkoon!

sunnuntai 20. toukokuuta 2018

Kosken kuohuja katsomassa


Vaikka viikonloppu onkin ollut täynnä kotityötä ja touhua, päätettiin tänään vähän yhtäkkiä lähteä koko perheen voimin läheiselle luontopolulle Liedon Nautelankoskelle. Minulle ja lapsille kerta oli ensimmäinen, mutta ei varmasti viimeinen. Lumoava paikka! Ja luonto parhaimmillaan näin kesän kynnyksellä. Reitti oli merkitty selvästi, ja oli enimmäkseen helppokulkuinen ja sopivan mittainen lasten kanssa kuljettavaksi. Tosin vähän väliä olin hieman sydän kurkussa, kun juurakkoinen polku kulki jyrkän, koskeen viettävän rinteen lähellä ja pojilla vauhti oli melkoinen. Tytön kanssa mentiinkin käsi kädessä koko reitti, mutta hyvin alle kaksivuotiaskin jaksoi taivaltaa. Mukava ja virkistävä reissu, joka pitää uusia vielä kesällä, kun museokin on auki. Suosittelen lämpimästi luonnosta nauttiville isoille ja pienille seikkailijoille :)



Rentukoitakin bongattiin...

...ja osuttiin paikalle käenkaalin kukinta-aikaan.

Huumaavasti tuoksuva tuomikin osui reitille.


Virkistävää tulevaa viikkoa!

sunnuntai 13. toukokuuta 2018

Äitienpäivän tunnelmia


Helteistä äitienpäiväniltaa! Viikonloppuna on juhlittu vaikka mitä, mutta tämä päivä on ollut äitien. Me vietimme sitä neljän sukupolven kesken lounastellen ja kahvitellen. Lippukin vedettiin viime viikolla pystytettyyn salkoon. Aamulla sain herätä valmiiseen pöytään ja ihailla lasten askartelemia kortteja. Oma panokseni äitienpäiväpöytään oli tiramisu, jonka tein tällä ohjeella. Tuli muuten hyvää, ja vaikka ohje oli 12:lle, katosi se kahdeksan aikuisen suuhun yhdeltä istumalta. Mummia ja mammaa muistettiin poikien itse suunnittelemilla pehmoleluilla, jotka tein heidän piirrostensa pohjalta. Varsin onnistunut äitienpäivä kaikin puolin <3

Aamupalapöydässä oli mm. mansikoita ja uunituoreita croissantteja, nam!

Aamupalapöydän kakku oli poikien täyttämä ja koristelema :)

Äitienpäiväpehmot poikien suunnittelemina: kaksi toukkaa, kissa ja orava.

Ja taustakankaat myös poikien itse valitsemat.

Tytön peukunjäljet koristivat äitienpäiväkortteja pörisevinä kimalaisina :)

Ja tää on se tiramisu, joka vei kielen mennessään :)
Aurinkoista viikkoa!

sunnuntai 6. toukokuuta 2018

Vappu- ja synttäriherkkuja



Pikaiset sunnuntaikuulumiset aurinkoisesta Turusta! Kulunut viikko on ollut yhtä juhlaa, kun alkuviikosta vappuiltiin ja eilen vietettiin Isännän nelikymppisiä, pienimuotoisesti, mutta kuitenkin. Vappuna kokeilin tehdä ekaa kertaa munkkeja ilman rasvassa keittämistä, ja olin ihan yllättynyt, miten hyviä niistä tuli! Ihan tavallinen munkkitaikina, kohotus, leipominen munkeiksi ja uudelleen kohotus pellillä. Juuri ennen uuniin laittoa dippaus öljyyn ja sokerointi heti uunista tulon jälkeen, nams! Maistuivat hyvin :) Ainoana miinuksena tavallisiin munkkeihin verrattuna oli, ettei sokeri ottanut ihan yhtä hyvin kiinni, mutta uudelleen voitelu ratkaisi pulman. Suosittelen kokeilemaan, mikäli et välitä lutrata kuuman öljyn kanssa. Munkkeja en ehtinyt taltioida kameran muistiin, mutta mokkapaloista sen sijaan tuli otettua muutama ruutu. Kuorrutin perinteisen mokkapalataikinan Maku-lehden innoittamana minttusuklaisena ja lakritsisena, nams!

Näiden mokkapalojen kuorrutteessa on maitoa, tomusokeria, vihreää ja sinistä elintarvikeväriä sekä tippa piparminttuaromia. Koristeena pätkispaloja ja koristerakeita.


Tämä kuorrute on salmiakin ja -lakritsinystävän makuun: tuorejuustoa, valmista lakritsikastiketta ja tomusokeria. Päälle turkinpippurirouhetta, lakupaloja ja koristerakeita.


Eilisiin juhliin tein kreikkalais-tyyppisen voileipäkakun, mansikkaraparperitäytekakun ja kinuskikuorrutteisia donitseja. Makeat tarjoilut olivat päivänsankarin toiveiden mukaan. Lisäksi kilisteltiin vähän kuohuvaa ja nostettiin lahjaksi saatu Suomen lippu lahjaksi saatuun lipputankoon. Me muistimme Isäntää myös Muurikka-varusteilla, joten toivottavasti sää suosii kesällä ulkona kokkailua :) 
Kreikkalaistyyppisen voileipäkakun yhdessä välissä on tsatsikimainen täyte ja toisessa paprika-tomaattitäyte, ohje Kinuskikissan ensimmäisestä kirjasta.

Mansikkakakun täytteenä raparperimansikkahyytelö ja vanilja-mascarponetäyte.

Donitsit tein donitsipellillä. Kinuskia en meinannut saada millään paksuuntumaan, eikä ulkonäkö ihan mennyt nappiin, mutta hyvältä nämäkin maistuivat.

Aurinkoista alkavaa viikkoa!

tiistai 24. huhtikuuta 2018

Kortteja kevään juhliin

Vappu aloittaa meillä juhlientäyteisen kevään. Vapunjälkeisiin synttäririentoihin askartelin muutamia kortteja, joissa tällä kertaa tekstit ovat pääosassa. Ideat teksteihin löytyivät googlaamalla. Vihreät kortit menevät naapuriin esiteineille ja musta kortti kohta pyöreitä täyttävälle Isännälle. Vintage-kortin taustana on pikakahvilla värjättyä akvarellipahvia.



Vappu on kohta jo oven takana... Joko sinulla on sima laitettuna?