maanantai 14. marraskuuta 2016

Joulukalenteri vanhoista farkuista


No nyt aloitan minäkin nämä jouluaiheiset postaukset, kun ollaan jo marraskuun puolella☺ Olin varmaan aikamoisissa hormonihöyryissä, kun aloin kesällä melkein heti synnäriltä palattuani värkätä tätä seinävaatejoulukalenteria aina joka välissä vauvan nukkuessa. Tähän paloi aika monet omat ja Isännän vanhat farkut, yhdet lastenkin. Lenksut ja "kehykset" on paksua puuvillaa, taustalle ompelin palan vanhaa päiväpeittoa tukevoittamaan isoa seinävaatetta. Numerot on virkattu eripaksuisista puuvillalangoista. Ruutujen välit on tikattu käsin viimeistellyn ilmeen aikaansaamiseksi. Tunteja en laskenut, mutta rutosti niitä meni. Värimaailman halusin pitää suhtkoht neutraalina, ei siis joulunpunaista, jolloin tätä jaksaa katsella ehkä muinakin vuodenaikoina.  


Tässä koko komeus!

Kahdessa ruudussa on tuplataskut, tässä niistä toinen.


Sisukset meinasivat tuottaa päänvaivaa, kun en halunnut laittaa joka luukkuun karkkia tai lelukrääsää. Yllä olevilla mennään, eli pojat tulevat saamaan mm. tussit, tarroja, hammasharjat, piparimuotteja, leimasimia, xylitol-pastilleja, suklaata ja palapelit. Viime vuosien itsetehdyt (joskin pienitöisemmät) joulukalenterit löytyvät täältä ja täältä. Ihanaa joulunodotusta!

14 kommenttia:

  1. Tosi hieno! Hitsi kuinka hyvä idea. Joulukalenteria itsekin pähkäilin viikko sitten. Katsotaan nyt mitä siitä tulee, kun tilatut tavarat saapuvat... Mullakin olis löytynyt farkkutaskuja varmaan lähes kalenterin verran valmiiksi leikattuinakin... :) Sisältö näyttää monin osin samalta, kuin täälläkin. Ekaa kertaa meillä toteutetaan tällainen itse tehty kalenteri, saa nähdä mitä lapset tuumivat... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu:) Farkku on kiva materiaali työstää, enää en heitä mitään farkkuja pois! Varmasti lapset tykkäävät kalenteristasi, samanlaista ei ole kellään muulla ;)

      Poista
  2. Kivan näköinen kalenteri. Kova keksiminen mitä sinne taskuun panee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Taskujen koko vähän rajoittaa sisältöä, mutta yllättävän helposti keksin sopivaa tavaraa.

      Poista
  3. Hieno!<3 Todella kiva idea käyttää farkkujen taskuja, kun niissä on usein just farkkujen juju!:) Ompelitko kaikki taskut niin, että jätit hitusen myös farkkua ympäriltä? Nuo taskut kun ovat usein melko paksuja...vai onko sulla kenties teollisuusompelukone?:)
    Ihanaa joulunodotusta!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Taina! Ei mulla teollisuuskonetta ole, mutta hyvä Husqvarna kuitenkin ;) Jokaisessa taskussa on tosiaan farkkua ympärillä, vaikka ehkä hienompi olisi ollut ilman (mutta silloin turhan paksu ommeltavaksi ja purettaessa olisi lähtenyt alkuperäiset taskutikkaukset pois). Laitoin tarkoituksella harvaa isoa siksakkia "farkkureunusten" ympärille.

      Poista
  4. apua kui hieno! Pakko toteuttaa kans tällainen. Ainoa vaan, että ei oo nyt tarpeeks rikkinäisiä farkkuja operaatioon. Uff :n 1€ päiviltä pakko käydä hakemassa materiaalia omaan kalenteriin! :D

    https://siirikiviharju.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Siiri :) Tutuilta ja sukulaisilta vaan ruinaamaan pieneksi jääneitä tai risoja farkkuja + kirppiskierrokselle, niin äkkiä on 24 taskua kasassa!

      Poista
  5. Ooh, upea! Tuohon on varmasti mennyt ihan hirmuisesti työtunteja! Joulukalenterin lahjat näyttävät kivoilta! :) meillä on mun lapsuuden aikainen pussikalenteri ja ajattelin ottaa sen tänä vuonna käyttöön. Pitäisi vain miettiä, millä ajatuksella täytän sen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! En laskenut tunteja, mutta kyllähän niitä meni. Sarjatyönä edistyi kuitenkin ihan kivasti, vaihe vaiheelta. Ja numeroiden virkkauskin oli yllättävän nopeaa. Kestokalenterit on kivoja, kun niitä voi hyödyntää vuodesta toiseen. Voisin itsekin miettiä ensi vuodelle jotain johdonmukaisempaa teemaa, esim. joka luukkuun pieni jouluinen askare tms.

      Poista

Pienikin kommentti ilahduttaa!