lauantai 9. maaliskuuta 2019

7-v. pojan synttäritarjoiluja


Heips pitkästä aikaa! Meillä pari viime viikkoa on mennyt esikoisen 7-v-synttärihulinoissa, ensin sukulaisten ja sitten kaverien kera juhliessa. Tässä pikapikaa muutama kuva sukulaissynttärien tarjoiluista :) Suolaisena syötiin kirjolohta eri muodoissa, vuohenjuusto-parsapiirakkaa, sushisalaattia ja fetasalaattia. Pääkakuksi poika toivoi Minecraft-ruohoblokkikakkua, jonka tosin tein pyöreänä. Lisäksi sankarin toiveesta kakkujen joukosta löytyi myös salmiakin makua. Kuvat kertokoon enemmän!



Sitruuna-lakritsijuustokakku! Pohjan ja sitruunatäytteen tein Pullahiiren ohjeella, päälle tulevan salmiakkikiilteen keitin salmiakkimikseristä Kinuskikissan ohjeella


Mehevä suklaakakku menee aina, helppo ohje Fazerilta ja koristeena viimeisiä joulukonvehteja.

Minecraft-kakkuun yhdistelin eri ohjeita: pohjan tein Suklaapossun ohjeella, täytteenä mansikkamousse ja koristeluun otin vinkkiä Makeaa-leivontablogista
Juhlat onnistuivat, samoin HopLopissa vietetyt kaverisynttärit, vaikka osan kutsuvieraista oli eskarissa jyllännyt kuumepöpö kaatanut sänkyyn. Nyt tuntuu tuo samainen pöpö tarttuneen myös päivänsankariin, onneksi kuitenkin näin juhlien jälkeen vasta. Mukavaa lauantain jatkoa!

12 kommenttia:

  1. Oi mitä herkkuja. Onnittelut synttärisankarille! :)

    VastaaPoista
  2. Upeat kakut ja mahtavat tarjoilut!

    VastaaPoista
  3. Minä uskon,että teidän juhlia oikein odotellaan aina perhe ja ystäväpiirissä,sen verran on aina herkullisen näköiset tarjoilut!😊❤
    Paranemisia.Toivottavasti pöpö ei ole lähtenyt perheessä kiertämään.

    VastaaPoista
  4. Erittäin kauniisti oli tarjoilut esillä ja hyvän näköisiä. Onnea sankarille.

    VastaaPoista
  5. Voi että on kauniita leipomuksia ja muita tarjoiltavia. Ihan tuli nälkä noita katsoessa. Onnittelut päivänsankarille ja sinulle mukavaa viikonloppua :)

    VastaaPoista
  6. Wau, mitä herkkuja... Maistuis kyllä tännekin... :)

    VastaaPoista

Pienikin kommentti ilahduttaa!