sunnuntai 3. joulukuuta 2017

Synttäritunnelmia


Keskimmäiseni nelivuotisjuhlia vietettiin viime viikonloppuna ihan perhepiirissä ja kummien kera. Tämän synttäreiden tarjoiluja esittävän kuvapläjäyksen myötä tahdon toivottaa lämpimästi tervetulleeksi uudet lukijani ja kaikille ihanaa ensimmäistä adventtia sekä alkanutta joulukuuta <3

Salaatiksi tein tällä kertaa hedelmäistä parmankinkkusalaattia...

...ja sen oheen fenkolipiirakkaa...

...sekä keltaista broileripiirakkaa.

Pääkakkuna oli pojan toiveiden mukaan autoaiheinen täytekakku, jonka täytin mango-appelsiinitäytteellä.

Toisena kakkuna oli omenainen täytekakku, ohje uusimmasta Kaneli & Sokeri -lehdestä.

Omenakakun pohjassa oli porkkanaa ja omenaa, täytteenä ja kuorrutteena vaahterasiirapilla maustettua voikreemiä... Tämä oli oma lempparini näiden juhlien makeista tarjoiluista.

Samaisesta lehdestä bongasin mustikka-vaahtokarkkikakun ohjeen. Päälle tein valkosuklaapitsirullia, jotka kyllä lätsähtivät melko nopeasti nostettuani kakun huoneenlämpöön...

Ja viimeisenä vielä uunissa paistettua suklaajuustokakkua, jonka ohje niin ikään viimeisimmästä Kaneli & Sokeri -lehdestä.

Sain minäkin ruusuja, samalla tuli itsellekin vuosi lisää mittariin :)

17 kommenttia:

  1. Kaikkea herkkua tarjolla! Olet kyllä nähnyt vaivaa näiden tekemisessä. Ja onnea merkkipäiväsi johdosta myös!

    VastaaPoista
  2. Voi mitkä herkut! (: Upeita leipomuksia - ja salaatit on vaan mun lempparijuttu juhlien ruokapöydässä. Paljon paljon onnea synttärisankareille ja mukavaa joulunodotusta!

    VastaaPoista
  3. Kiesus,mitä teillä onkaan ollut tarjolla!Voi kunpa oisin saanut olla mukana,laulua siteeratakseni.😁
    Olet sinä kyllä leipurimestari!♡

    VastaaPoista
  4. Niin,ja onnea nelivuotiaalle,kuin myös sinulle!♡

    VastaaPoista
  5. Upeita herkkuja olet taas loihtinut!
    Myöhästyneet synttärionnittelut molemmille sankareille :)

    VastaaPoista
  6. Olipas siellä upeat tarjottavat ja paljon! Kauniisti koristeltuja täytekakkuja olet loihtinut. Lämpimät(myöhästyneet) onnittelut. ~Katja

    VastaaPoista
  7. Ihana herkkupostaus♥ Näyttävät kyllä kaikki niin herkullisilta..Nam!!:) Lämpöiset onnittelut molemmille♥

    VastaaPoista
  8. Onnittelut ja kyllä tällaiseen pöytätarjoiluun saa olla ylpeä. Hyvää Itsenäisyyspäivää.

    VastaaPoista
  9. Mitä upeimmat tarjoilut. Pöytä näyttää monta metriä pitkältä 😀🌹

    VastaaPoista

Pienikin kommentti ilahduttaa!