keskiviikko 28. lokakuuta 2015

Varaslähtö halloweeniin!



Ohoh, pääsipä tosiaan venahtamaan pitkäksi tämä tahaton blogitauko... No, täällä ollaan taas ja tällä kertaa halloween-tunnelmissa. Me vietettiin kyseistä juhlaa hieman etuajassa jo menneenä viikonloppuna, joten tässä kuvapläjäystä tämänvuotisista halloween-koristeluista ja tarjoilusta. Keittiötä koristivat lasten kanssa askarrellut hämähäkit, jotka tehtiin ihan vain pahvista ja piippurasseista. Erkkerin ikkunaa somisti jälleen IKEAsta löydetty kurpitsalyhtynauha. Juhlapöydästä löytyi tänä vuonna:

salaattia
leipäjuustoa
perunasalaattia
poppis-kanapalleroita ja dippejä
kantarellipiirakkaa
juustoisia voitaikinakierteitä





ja kahvin kanssa herkuteltiin

hopeatoffeetäytteellä ja lemoncurdilla täytettyä lepakkokakkua
porkkanakakkua
anopin tekemiä rockyroad-makeisia ja
muita teemaan sopivia karkkeja





Isäntä järjesti tuttuun tapaan lapsille halloween-henkistä mörköongintaa ja lapsivieraat (ja jotkut aikuisistakin) olivat pukeutuneet teeman mukaisesti. Oikein hauskaa oli! Tulevaa pyhäinpäiväviikonloppua vietetäänkin sitten hieman rauhallisemmissa merkeissä. Hurjan hauskaa halloweenia teille, joilla juhlat ovat vasta edessä!

4 kommenttia:

  1. Ihania kuvia ja tarjoilut näyttää herkullisilta!
    Meillä juhlitaan tulevana viikonloppuna halloweenia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari! Toivottavasti teilläkin ooli kiva halloween :)

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos! Jotain uutta täytyy aina yrittää keksiä...

      Poista

Pienikin kommentti ilahduttaa!