torstai 13. elokuuta 2015

Eläimellistä menoa biologisessa museossa

Sateinen ja kylmä kesälomakuukautemme heinäkuu sai aikaan sen, että uimarantojen sijasta aikaa piti viettää muualla. Niinpä kävimme myös yhdessä poikien suosikkikohteessa, Turun biologisessa museossa. Museossa on 13 dioraamaa, jotka kuvaavat Suomen luontoa kasveineen ja eläimineen Turun saaristosta pohjoisen tuntureille saakka. Tämän lisäksi museossa on esillä mittava hyönteisnäyttely, joka pitää sisällään kotoisten lajien lisäksi eksoottisempiakin öttiäisiä. Pikkuisesta museokaupasta löytyy pientä kivaa matkamuistoksi. 

Kaupunginteatterin takana isojen puiden katveessa sijaitseva museo on vähän piilossa, mutta ehdottomasti tutustumisen arvoinen kohde lapsiperheille ja muille luonnosta kiinnostuneille. Pimeä museo on aidonoloisine eläimineen on jännittävä, mutta kiehtova. Kompakti museo on helposti ja nopeasti haltuunotettava kohde pientenkin lasten kanssa. Kun tarkkaan katsoo, luontomaisemista voi löytää kymmenittäin eri lajeja!

Kaikki vuodenajat ovat esillä museon dioraamoissa
Isot, aidonoloiset eläimet olivat ensi alkuun jännittäviä
Hyönteisnäyttely on pullollaan toinen toistaan upeampia perhosia ja kuoriaisia
Pienet museovieraat kiittävät!


2 kommenttia:

  1. Luonnontieteelliset museot ovat ihania! Musta on niin kiva tutkia tuollaisia eläinmaisemia. :D Turun museo on musta ihanan pieni ja symppis, oikea aarre siellä vähän syrjässä!

    VastaaPoista
  2. Joo, ne ovat kivoja lapsiperheen kohteita ja avautuvat aina eri lailla lasten kasvaessa. Minustakin Turun museo on perinteikäs ja sympaattinen paikka, ilmeisesti aikalailla alkuperäistä kunnioittaen remontoitu.

    VastaaPoista

Pienikin kommentti ilahduttaa!