sunnuntai 1. syyskuuta 2019

Viikonlopun kuulumisia



Taas on saatu nauttia lämpöisesti viikonlopusta, ehkä viimeisiä kertoja tänä kesänä kun kalenterikin jo käännettiin syksyyn. Tämä viikonloppu on ollut täynnä leppoisaa puuhastelua sisällä ja ulkona. Pihan nurkkaan ripoteltu niittykukkaseos on vielä nättinä, vaikka osa kesäkukista alkaakin jo lakastua. Sunnuntain kruunasi kasvislasagne, joka yllätti herkullisuudellaan koko jengin. Laitoin valkokastikkeen joukkoon reilusti cheddar-raastetta ja tomaattikastike on ryyditetty kevyesti paistetulla porkkana- ja kesäkurpitsaraasteella, sipulilla ja valkosipulilla sekä herkkusieniviipaleilla, kerrosten välissä vielä murenneltua fetaa. Ja jälkkäriksi tyttären kanssa leivottua omppupiirakkaa, nams! Tästä on hyvä lähteä uuteen viikkoon ja syksyyn <3




Syystuulia päin, iloa tulevaan viikkoon!

13 kommenttia:

  1. Kiitos samoin!Ihana kimppu!❤
    Ja mitä herkkuja taas,taidanpa pistää kasvislasagnen kokeiluun.

    VastaaPoista
  2. On ollut tosi hienot ilmat. Saatu nauttia kesästä vielä.
    Omppupiirakkaa myös aion tehdä.

    VastaaPoista
  3. Tässäpä oli hyvä idea - teen kesäkurpitsoista kasvislasagnea. Ompuista tein tänään hilloa ja lopuista huomenna omppupiirakan. Aurinkoisia syyskuun päiviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Syksy on ihanaa aikaa, kun saa suoraan pihasta lautaselle ja säilöön :) Mukavaa syyskuuta sinnekin!

      Poista
  4. Ihan paras viikonloppu on loppujen lopuksi aina rento kotiviikonloppu... Ihania herkkuja oot loihtinut. Mukavaa viikkoa sinnekin! :)

    VastaaPoista
  5. Suloinen Viiru-kissa ja hemaisevat kukat.
    Lasagne: Ai että tuli nälkä... onneksi lounasaika lähestyy 😀

    VastaaPoista
  6. Ihania herkkuja teillä on ollut. Syksyllä on kiva kokata kun saa uutta satoa. Mukavaa syyskuun alkua! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, syksy on ihmisen parasta aikaa ;) Hauskaa syyskuuta sinnekin!

      Poista

Pienikin kommentti ilahduttaa!